Emma Krupula on tottunut lapsesta saakka hankkimaan ruuan luonnosta. Monet ulkomaalaiset ovat olleet kauhuissaan kuultuaan, että hän on pyytänyt ja tappanut ruokansa.
Kun Emma Krupula, 25, kuuli ensimmäistä kertaa sanan luontosuhde, hän ei vielä ymmärtänyt, mitä se tarkoitti.
Krupula oli kuitenkin lapsuudestaan saakka kalastanut ja metsästänyt. Luonnossa ja luonnosta eläminen oli tullut niin tiiviiksi osaksi Emma Krupulan elämää, että luonnollisena jatkumona hän aloitti aikuisiällä oman luontopalveluyrityksen Inarin ja Utsjoen kuntien rajalle Kielajoelle. Krupula tarjoaa kalastus- ja poroaktiviteetteja matkailijoille.
Hän uskoo, että luontosuhteen löytäminen on suurempi asia ihmisille, jotka eivät elä luonnosta. Kaupunkielämä on Krupulan mukaan hyvin erilaista verrattuna elämään Saamenmaalla.
– Monet ihmiset etsivät yhä sitä kadonnutta luontosuhdettaan. Luonto on irroittamaton osa minua.
Saamelaisessa käsitemaailmassa ei perinteisesti ole eroteltu ihmistä, luontoa ja kieltä toisistaan.
Pilvetön taivas ei ole kaikille matkailijoille tuttu näky
Kielajoki sijaitsee vajaan tunnin ajomatkan päässä Inarin kirkonkylältä. Syrjäisestä sijainnista huolimatta matkailijoita riittää pitkin sesonkia.
Monet asiat yllättävät Kielajoelle matkaavan turistin. Varsinkin ulkoilmassa kuivuvat porontaljat säikyttävät kävijöitä.
– Kerran yksi vierailija valitti, että ruokahalu menee, että eikö niitä voi laskea alas, kertoo Krupula.
Ulkomaalaisille matkailijoille myös puhdas luonto ja jopa pilvetön, sininen taivas on jotain ennennäkemätöntä.
– He näkevät tähdet ja luonnonvaraisia eläimiä ensimmäistä kertaa. Monet ovat kauhuissaan, kun kerron syöväni poroa ja olen pyytänyt ja tappanut oman ruokani. Nykyään moni ei voi syödä lihaa suoraan luusta tai kalaa, jos sillä on yhä pää kiinni. Se on ihmisten mielestä brutaalia, kuvailee Krupula.
Vaikka paikallisten ja suurten asutuskeskusten asukkaiden elintavat poikkeavat paljon toisistaan, tulee Krupulalle vuosi toisensa jälkeen yllätyksenä, miten Suomessakin on vieraannuttu luonnosta. Se muistuttaa häntä oman kotiseudun arvosta.
– Vesi tulee hanasta ja ruoka kaupasta. Ihmiset viettävät liikaa aikaa vain rakennetussa ympäristössä. Se pistää miettimään, että tällainen peruselämä ei olekaan enää itsestään selvää.
Luonto on jääkaappi, materiaalipankki ja rauhoittumispaikka
Keväällä Krupula kulkee porotokan mukana Sevettijärvellä kalastaen omat kalansa. Alkukesään tullessa on aika tehdä puutyöt ja kerätä parkkia käsitöitä varten. Kesä kuluu marjoja ja kasveja keräillen ruuaksi ja lääkeaineiksi. Syksy taas on otollista aikaa nostaa puunjuuria käsitöitä varten ja kerätä sieniä.
Ennen talven tuloa vapaa-aika menee porotöissä ja hirvimetsällä. Kaikki tämä on tehtävä, jotta pärjää jälleen seuraavaan vuoteen.
– Minusta on hauskaa ajatella, että teen juuri samanlaisia asioita kuin esivanhempani ovat tehneet asuessaan keskellä metsää. Tänä päivänä tekemäni asiat pitävät minut vuorovaikutuksessa luontoon.
Krupula on pikkutytöstä saakka rakastanut viehekalastusta, mutta toisin kuin monet, hän kalastaa vieheellä ruuan vuoksi.
Krupulaa on jo pitkään ihmetyttänyt, miten kalastus nähdään tänä päivänä lähinnä urheiluna, eikä elinehtona. Nykyisin kalastuksessa on yleistä, että kalat lasketaan takaisin jokeen, vaikka saaliina olisi täysimittainen ruokakala.
– Ruualla ei pitäisi leikkiä. Kalan laskeminen takaisin ei poikkea siitä ajattelusta, mikä meillä täällä pohjoisessa on. Mielestäni on tekopyhää sanoa, että suojelee kalakantoja, mutta silti rääkkää näin elävää kalaa, pohtii Krupula.
Tämä artikkeli on syntynyt ainoan Suomessa julkaistavan koltansaamenkielisen Mâʹst jiõm mainsteʹče ääkkain-podcastsarjan pohjalta.
