maanantai, 6 toukokuun

Artisti kertoo olevansa kyllästynyt siihen, miten häntä kohdellaan. Hän kertoo Instagramissa lopettavansa.

I QUIT eli MINÄ LOPETAN. Näin kirjoittaa yhdysvaltalaislaulaja Lizzo Instagramissa.

Hän aloittaa postauksensa kertomalla, että on kyllästynyt siihen, että kaikki riepottelevat häntä niin tosielämässä kuin internetissä. Hän haluaisi vain tehdä musiikkia ja saada ihmiset onnellisiksi.

– Mutta minulle on tullut sellainen olo, ettei maailma halua minun olevan olemassa, Lizzo jatkaa.

Lizzo kirjoittaa, että hänestä kerrotaan valheita. Hänestä myös vitsaillaan, ja vitsit perustuvat hänen ulkonäköönsä.

– En lähtenyt mukaan tämän takia. LOPETAN, Lizzo kirjoittaa.

Lizzo on kirjoittanut postauksensa päivä sen jälkeen kun hänen entisten tanssijoidensa asianajaja arvosteli häntä, kertoo BBC. Asianajaja kritisoi päätöstä nostaa Lizzo hyväntekeväisyystapahtuman keulakuvaksi siitä huolimatta, että häntä vastaan on esitetty syytöksiä seksuaalisesta häirinnästä ja työpaikkakiusaamisesta. Lizzo on kiistänyt väitteet.

Jaa.
Exit mobile version