tiistai, 7 toukokuun

Alustavan arvion mukaan työvoiman pysyvä vähennystarve on yhteensä enintään 50 työntekijää ja lomautustarve 20 työntekijää.

Škoda Transtech aloittaa muutosneuvottelut, jotka koskevat lähes kaikkia henkilöstöryhmiä ja toimipisteitä Suomessa. Muutosneuvottelut eivät koske Otanmäen tehtaan ja Servicen tuotannon suoria työntekijöitä.

Alustavan arvion mukaan työvoiman pysyvä vähennystarve on yhteensä enintään 50 työntekijää ja lomautustarve 20 työntekijää.

Muutosneuvottelujen taustalla on taloudellinen kannattamattomuus, johon eivät ole vaikuttaneet säästöihin ja toiminnan tehostamiseen tähdänneet toimenpiteet.

Yhtiön tavoitteena on saada usean miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Toimitusjohtaja Juha Vierroksen mukaan yhtiö on ollut taloudellisesti kannattava viimeksi vuonna 2017.

Hän sanoo kustannusten nousseen viimeisen parin vuoden aikana dramaattisesti.

– Kaikenlaiset kustannukset, raaka-aineet, komponentit, energia, rahoitus ja työvoimakustannukset ovat nousseet todella rajusti, ja siksi meidän kilpailukyky on heikentynyt.

Muutosneuvotteluissa käsitellään muun muassa organisaatiojärjestelyjä sekä muutoksia työaikoihin ja tehtävä- ja toimenkuviin.

Škoda Transtechin muutospaine osuu toimihenkilöiden puolelle. Työntekijöiden varapääluottamusmies Jari Roivaisen mukaan viesti on ikävä, koski neuvottelut mitä henkilöstöryhmää tahansa.

– Ei tuotantoon hirveästi voida kohdistaa vähennystarpeita, kun sinne tarvitaan työntekijöitä.

Tuotantolinjojen suorat työntekijät on suljettu ulos neuvottelusta, ja esimerkiksi hitsaajia tarvitaan edelleen. Roivainen kertoo Škoda Transtechin tilauskannan olevan hyvä.

Uutinen ei kuitenkaan tullut yllätyksenä.

– Kyllähän se vähän ilmassa on ollut.

1.3.2024 kello 12.34. Juttua on täydennetty varapääluottamusmies Jari Roivaisen kommenteilla.

Jaa.
Exit mobile version