keskiviikko, 8 toukokuun

Ongelma-arpiin ei aina osata hakea apua, vaikka sitä olisi saatavilla. Arvet voivat kosmeettisen haitan lisäksi aiheuttaa kipua, kiristyksen tunnetta, kosketusarkuutta ja kutinaa.

Lappeenrantalaisella Sonja Lakalla on vatsassa arpia, jotka ovat aiheuttaneet ongelmia varsinkin liikkuessa. Sonja on synnyttänyt kaikki lapsensa sektioleikkauksessa.

Sonja havaitsi kolmannen lapsen syntymän ja tähystysleikkauksen jälkeen, että vatsan seutu tuntui kireältä.

– Sen huomasi esimerkiksi kuntosalilla ja uidessa. Siellä sisuksissa vähän kiristeli jossain syvällä, kuvailee Sonja Lakka tuntemuksiaan.

Apua arpiinsa Sonja on hakenut fysioterapeutilta. Vatsan seudun arvet ovat tehneet kiinnikkeitä kudoksiin.

– Fysioterapeutti nyppi, venytti ja nosteli arpea. Sain myös hyvät kotihoito-ohjeet, jotka ovat auttaneet, kertoo Sonja Lakka.

Arvista monenlaista haittaa

Arvet voivat kosmeettisen haitan lisäksi aiheuttaa kipua, kiristyksen tunnetta, kosketusarkuutta ja kutinaa.

Sisäänpäin vetäytynyt arpi voi olla merkki kiinnikkeistä, jotka voivat rajoittaa ympäröivien lihasten ja nivelsiteiden liikkuvuutta.

Kiinnikkeet vatsaontelossa voivat aiheuttaa monenlaisia epämääräisiä kiputiloja vatsan seudulla.

Ihotautilääkäri Sampsa Kauppi kertoo, että esimerkiksi kaulan alueen leikkaukset voivat aiheuttaa ongelmia jopa suun käytölle.

– Esimerkiksi pureskelu tai pään liikuttaminen puolelta toiselle voi olla hankalaa, kertoo Sampsa Kauppi.

Toisille ihmisille muodostuu arpiin ylimääräistä arpikudosta eli keloidia. Ne saattavat kutista, kiristää ja painaa nukkuessa.

– Pahimmat keloidipaikat ovat rinnan seutu, rintalasta, korvalehdet ja hartioiden seutu, luettelee Sampsa Kauppi.

Aina arpia ei tarvitse hoitaa, jos ne eivät aiheuta ongelmia, mutta arvet, jotka vaivaavat, pystytään hoitamaan monin tavoin.

– Arpia pystytään hoitamaan esimerkiksi hieronnalla, voiteella, laserilla, injektiohoidolla tai kirurgisesti, kertoo Sampsa Kauppi.

Apua fysioterapiasta

Fysioterapeutti Anni Huplin mukaan tuoreet äidit osaavat jo hakea apua synnytyksissä tulleisiin repeämä- ja sektioarpiin äitiysfysioterapiasta. Muut arpivaivat voivat jäädä hoitamatta.

Esimerkiksi tekonivelleikkauksista johtuviin arpiin ja tapaturma-arpiin ei samalla tavalla osata hakea apua.

– Tekonivelleikkausarvet voivat aiheuttaa liikerajoitteita, kertoo Anni Hupli.

Sonja Lakka kertoo, että käynnit fysioterapeutilla ovat selvästi auttaneet häntä vatsan seudun ongelmien kanssa.

– Arpi on selvästi vaalentunut ja noussut esiin, sekä pehmentynyt. Eikä enää tunnu kireyttä, toteaa Sonja Lakka.

Jaa.
Exit mobile version