torstai, 9 toukokuun

Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriöön käytettävillä lääkkeillä on Euroopan laajuisia saatavuusongelmia. Korvaavaa lääkettä ei välttämättä löydy ilman lääkärin apua.

Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriöihin määrättävissä lääkkeissä on syksystä asti ollut saatavuusongelmia. Ongelma on Euroopan laajuinen.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan saatavuusongelmien yksittäistä juurisyytä ei ole tunnistettavissa, mutta taustalla on sekä tuotantoon liittyviä ongelmia että kasvanutta kysyntää.

Esimerkiksi Equasym Retard -lääkkeen tiettyjen vahvuuksien saatavuus korjaantuu lääkeyrityksen ilmoituksen perusteella ehkä vasta huhti–toukokuussa.

Yksikön päällikkö Timo Mauriala Fimeasta sanoo, että yli puolen vuoden saatavuushäiriö ADHD-lääkkeissä kaikkinensa on epätyypillisen pitkä.

– Tilanne on ollut pidempään hyvin haastava. Vaikka joidenkin valmisteiden osalta saatavuus on parantunut, toisia on pudonnut pois pelistä, Mauriala sanoo.

Eri vahvuuksille vaaditaan eri resepti

Oululaisen Kaakkurin apteekin apteekkari Aila Aitamurto sanoo, että esimerkiksi Equasym Retardia löytyy varastosta 10 ja 20 milligramman vahvuisena, mutta jos reseptiin on kirjattu 30 milligramman lääke, ei sillä voi saada muun vahvuisia lääkkeitä.

Aitamurron mukaan lääkepuutokset teetättävät apteekeissa ja terveydenhuollossa ylimääräistä työtä päivittäin.

– Pystymme lääkehaulla katsomaan, mistä apteekista tiettyä lääkettä löytyisi, mutta asiakkailla ei ole aina mahdollista hakea lääkettä pitkien matkojen takaa, Aitamurto sanoo.

Yliopiston Apteekin farmaseuttinen johtaja Kati Vuorikallas kertoo, että kyseisen valmisteen 30 milligramman vahvuutta ei ole saatavissa lääketukkukaupasta eikä lääkkeelle ole suoraan vaihtokelpoista valmistetta.

– Jos asiakas tulee noutamaan lääkettä, jota ei ole saatavilla, ohjaamme hänet kääntymään hoitavan lääkärin puoleen, jotta asiakkaalle katsotaan korvaava lääkitys, Vuorikallas sanoo.

Jaa.
Exit mobile version