torstai, 9 toukokuun

Kaupunki kauppasi Stansvikin kartanoa kahteen otteeseen. Kartanon uusi ravintola aukeaa jo vapuksi.

Helsingin kaupunki on myynyt historiallisen Kruunuvuorenrannan alueella sijaitsevan Stansvikin kartanon.

Uusi omistaja, Stansvikin Kartano -niminen yhtiö, suunnittelee perustavansa kartanoalueelle muun muassa ravintola- ja majoitustoimintaa. Ravintola on tarkoitus avata jo vappuna.

Kartanon kauppahinta oli 70 000 euroa. Sen lähes kahden hehtaarin kokoinen maa-alue pysyy kaupungin omistuksessa, ja se vuokrataan erikseen pitkäaikaisella vuokrasopimuksella.

Viereinen Anna Sofian puisto on jatkossakin kaikille avointa yleistä aluetta.

Kaupunki kauppaa nyt useita rakennuksiaan

Helsingin kaupungin suunnitelmissa on luopua sellaisista rakennuksista, joita se ei tarvitse omissa palveluissaan.

1800-luvun alussa valmistunut Stansvikin kartano oli vuodesta 1938 Helsingin kaupungin omistuksessa. Kartano oli myynnissä kahteen otteeseen ennen kuin sopiva uusi omistaja löytyi.

Kaupungin tavoitteena oli löytää ostaja, jolla on riittävät taloudelliset sekä erinomaiset toiminnalliset edellytykset kartanon kunnostamiseen arvoiseensa käyttöön, kertoo kaupunki tiedotteessaan.

Avajaisten jälkeen kartanon uudessa ravintolassa pääsee lounastamaan sekä illalliselle syyskuun loppuun saakka. Ravintolaa, päärakennusta ja saunaa voi vuokrata ympärivuotisesti.

Myös kartanon venesatamat ja tenniskentät otetaan käyttöön kunnostamisen jälkeen. Venevajaan aukeaa sup-lauta- ja kajakkivuokraamo.

Tulevaisuudessa kartanoon pääsee tilauksesta myös laivalla. Toimintasuunnitelma tarkentuu, kunhan uusi omistaja pääsee tutustumaan tarkemmin alueen rakennuksiin ja alueen potentiaaliin, kaupungin tiedotteessa todetaan.

Jaa.
Exit mobile version