tiistai, 7 toukokuun

Ensimmäistä kahden tunnin alitusta varten harjoitellut Kelvin Kiptum kuoli traagisessa autoturmassa. Keniassa toimiva suomalaisvalmentaja ylistää nuorta urheilijaa.

Keniassa jo lähes 20 vuotta toimineen suomalaisen juoksuvalmentajan Simo Wannaksen viikko sai synkän alun. Viisuminhakumatkalla Sambiassa oleva Wannas luki viestipalvelu X:stä, että lokakuussa maratonin ME-ajan 2.00.35 Chicagossa juossut Kelvin Kiptum oli menehtynyt auto-onnettomuudessa, joka vei ajasta ikuisuuteen myös hänen valmentajansa, matkustajana olleen Gervais Hakizimanan.

Onnettomuus tapahtui Länsi-Kenian kestävyysjuoksuhautomossa Kaptagatin ja Eldoretin kaupunkien välillä vuoristoisella tiellä. Kiptumin lyhyeksi jäänyttä, upeaa uraa intensiivisesti seuranneen Wannaksen mukaan kuolinpaikka sisälsi synkkää symboliikkaa.

– Kaptagatista vähän eteenpäin on Chepkorion treenikylä, josta Kelvin oli paluumatkalla. Automatkan mitta olisi ollut 42 kilometriä eli maratonin verran, Eldoretissa asuva Wannas kertoi.

Onnettomuustie on hänen mukaansa varsin rauhallinen, mutta pinnanmuodostukseltaan ajoittain vaativa ja vaarallinen.

Jyrkkiä alamäkiä

– Tullaan vuoristosta alaspäin, ja matkalla on useita varsin jyrkkiäkin alamäkiä, joissa autonhallinnan voi kyllä menettää. Eikä tuollainen nuori kundi varmaan alinopeutta ole ajanut.

Wannaksen mukaan Kiptumin potentiaalista ehdittiin nähdä vasta pieni osa. Tänä vuonna Kiptum olisi todennäköisesti hyökännyt kahden tunnin haamurajan kimppuun kahdella maratonilla, minkä lisäksi hän kuului ryhmään, josta Kenia valitsee edustajansa Pariisin olympiamaratonille.

– Potentiaali oli mieletön. Kahden tunnin raja olisi erittäin todennäköisesti mennyt reilustikin puhki jo nyt Rotterdamissa keväällä (12.4.), jos sääolot olisivat suosineet ja jänikset osanneet hommansa, Wannas uskoo.

Kiptum ehti juosta kolme maratonia. Valenciassa joulukuussa 2022 kulki 2.01.53, mikä on debytanttien maailmanennätys. Viime huhtikuussa Lontoossa kulki 2.01.25 eli reittiennätyksen verran, ja Chicagossa Eliud Kipchogen ME:stä leikkautui sitten 34 sekuntia. ME-juoksussa erikoista oli se, että jälkimmäinen puolikas oli minuutin nopeampi kuin ensimmäinen.

– Tuollainen vauhdinjako osoittaa toisaalta ällistyttäviä kykyjä, mutta myös sitä, että kaveri tavallaan vasta opiskeli kyseistä matkaa, Wannas sanoo.

Kiptum kuului Itä-Afrikan uuden polven kestävyysjuoksijoihin, jotka jättävät ratamatkat käytännössä kokonaan väliin. Maraton on luupissa jo teinivuosista asti. Maratonin huipuista esimerkiksi Kipchoge ja etiopialaiset Kenenisa Bekele sekä Haile Gebrselassie juoksivat ensin loistavan ratauran.

– Kyse on rahasta, jota on maantiellä tarjolla selvästi enemmän kuin radalla. Kelvin oli tietääkseni myös niin vaatimattomista oloista, ettei hänen ollut mahdollistakaan treenata kentällä, koska sellaista ei ollut lähelläkään kotia. Ei ole toki epäilystäkään, etteikö hän olisi ollut ME-potentiaalin kaveri myös kympillä ja vitosella, toteaa Wannas.

Kenian edellinen saman profiilin liikenneturmassa menehtynyt urheilija oli Nicholas Bett 2018. Hän voitti 400 metrin aidat Pekingin MM-kisoissa 2015. Kymmenen vuotta sitten liikenneturma vei Mbulaeni Mulaudzin, 800 metrin eteläafrikkalaisen maailmanmestarin.

Jaa.
Exit mobile version