keskiviikko, 8 toukokuun

Anna-Kaisa Antti-Roiko kamppaili nuorempana isoveljiensä kanssa pihapeleissä ja sai heiltä arvokasta apua jääkiekkouralleen.

Jääkiekon naisten MM-kisat pelataan Yhdysvaltain Uticassa. Yle seuraa kisojen tapahtumia Yle-palvelussa, Urheiluruudussa ja Urheiluradiossa.

Oulun Kärppien liigajoukkueissa on pelannut tällä kaudella kaksi Antti-Roikoa. Sisaruksista nuorempi Anna-Kaisa viilettää Naisten Liigassa ja isoveli Aleksi miesten SM-liigassa.

Sisaruskolmikon kolmas, Aleksin kaksoisveli Aki-Petteri jätti viime kauden välistä, mutta pelasi tällä kaudella kahdeksan ottelua Mestistä.

– Olemme työtä tekeviä pelaajia. Todella luistelevia ja meillä on kaikilla aika samanlainen pelityyli, Anna-Kaisa Antti-Roiko sanoo Yle Urheilulle.

Anna-Kaisan mukaan hänen isoveljillään on suuri merkitys sille, että hänestä tuli jääkiekkoilija. Kolmikko pelasi esimerkiksi nuorempana yhdessä pihapeleissä.

He käyvät edelleen yhdessä jäällä silloin tällöin, mutta toki harvemmin. Kaikilla on oma elämäntilanne ja omat kiireensä.

– Keskustelen heidän kanssaan edelleen paljon. Puhumme peleistä, katson heidän pelejään ja keskustelemme niistä. Saan paljon vinkkejä, niillä on iso merkitys.

Liigapelejä ja NHL:ää

Vinkkejä Anna-Kaisa saa myös Kärppien otteluista, joita hän käy katsomassa ahkerasti. Väliin on jäänyt vain muutamia otteluita omien pelireissujen takia.

– Laitahyökkääjänä seuraan, miten laiturit toimivat kentällä. Katson myös todella paljon muitakin otteluita kuin liigapelejä kuten junioriotteluita ja NHL:ää. Uskon, että niistä on iso vahvuus.

Tällä hetkellä Anna-Kaisa valmistautuu Naisleijonien MM-turnaukseen, joka pelataan 4.–14. huhtikuuta Yhdysvaltain Uticassa. Aleksi puolestaan tahkoaa Kärppien SM-liigajoukkueessa välieriä.

– Lähden matkaan todella hyvillä fiiliksillä. Jännittynyt, mutta innolla odotan reissua ja otteluita.

MM-kisat ovat Antti-Roikolle uran toiset. Hän oli mukana myös viime vuoden joukkueessa ja pelasi seitsemän ottelua ilman tehopisteitä. Tällä kaudella Kärpissä hän iski alkukauden loukkaantumisensa jälkeen 23 ottelussa pisteet 10+14=24. Pudotuspeleissä hän pelasi niin ikään piste per ottelu (1+2=3) -tahdissa.

Yhteiselo tärkeässä roolissa

Hän pyrkii hyödyntämään MM-kisoissa vahvuuksiaan eli luistelua ja peliälyä. Hän uskoo, että työnteko ja luistelu ovat ylipäätään Suomen vahvuuksia.

– Totta kai meidän pitää vielä hioa yhteispeliämme, vaikka se onkin hyvää. Varsinkin nyt, kun lähdemme pitkälle reissulle, on todella tärkeää olla tiiviisti yhdessä ja päästä tekemään asioita jääkiekon ulkopuolellakin, mutta varsinkin kaukalossa.

Suomi pääsee pelaamaan MM-kisoissa jälleen kivikovassa A-lohkossa, jossa Yhdysvallat ja Kanada tarjoavat suurimmat haasteet. Viime vuosina myös Tšekki on nostanut päätään ja ollut kova vastustaja Suomelle.

Viime vuonna juurikin Tšekki pudotti Naisleijonat mitalipeleistä puolivälieräottelussa maalein 2–1. Tällä kaudella Suomi on voittanut keskinäisistä EHT-peleistä kolme ottelua ja taipunut kaksi kertaa.

– Olemme välillä hävinneet ja välillä voittaneet, mutta pystyneet hyvin haastamaan. Lähdemme haastamaan Tšekkiä mahdollisimman kovasti. Vähän karvas tappio viime vuoden kisoista, joten lähdemme sitä peliä voittamaan.

”Menemme mitaleille”

Antti-Roiko ei ole vielä onnistunut maalinteossa aikuisten maajoukkuepeleissä. Työteliäs laituri aikoo jälleen antaa kaikkensa jäällä, mutta toivoo, että saisi muutaman maalinkin viimeisteltyä.

– Sellaiseen yleiseen peruspeliin, mitä minulla on, olisin todella tyytyväinen.

Mihin asti Suomen pelit riittää?

– Kyllä me menemme mitaleille.

Jaa.
Exit mobile version