keskiviikko, 8 toukokuun

Suomessa pelaava Michaela Pejzlova jekutti Naisleijonien joukkuetta ennen MM-kisojen avausottelua.

Jääkiekon naisten MM-kisat pelataan Yhdysvaltain Uticassa. Yle seuraa kisojen tapahtumia Yle-palvelussa, Urheiluruudussa ja Urheiluradiossa

Suomen taival jääkiekon MM-kisoissa alkoi tappiolla, kun Tšekki oli vauhdikkaassa avausottelussa parempi maalein 4–0. Se iski kaksi viimeistä maaliaan tyhjiin.

Tšekki jäynäytti Suomea myös kaukalon ulkopuolella. Ottelun aikana televisiolähetyksessä näytettiin, kuinka HIFK:ssa pelaava Michaela Pejzlova kävi kopeloimassa yhtä Suomen joukkueen varustelaatikoista.

Pejzlova kävi pistämässä ennen ottelua isohkon tarran laatikon kylkeen. Tästä levisi video myös sosiaalisen median palvelu X:ssä.

Naisleijonien puolustaja Ronja Savolainen ei ehtinyt nähdä jekkua ennen ottelua.

– En usko, että kukaan muukaan. Luulen, että joku joukkueesta näki sen jo Tiktokissa ennen peliä. Eiköhän laiteta meidän tarra sinne takaisin, niin saadaan se tasapuoliseksi, Savolainen heitti.

Savolaisen mukaan vastaavaa jekuttelua on nähty myös miesten otteluissa.

– Se on ollut trendi miestenkin puolella. Sielläkin vaihtuu tarrat toisin päin. Kiva, että jatkuu täälläkin. Nyt pistämme paremmaksi.

Mitä aiotte punoa Tšekille tämän asian suhteen?

– Eiköhän huoltajat keksi jonkun hauskan jutun. Laitetaan johonkin terotuskoneeseen tai vastaavaan iso tarra, Savolainen ehdotti.

Suomi taipui kisojen avausottelussa maalin edessä vahvemmalle Tšekille. Kaksissa edellisissä MM-kisoissa pronssia saavuttanut maa iski toisessa erässä irtokiekot verkkoon ja karkasi 2–0-johtoon.

Päätöserässä Suomi ei saanut kiriä aikaiseksi.

– Pettynyt olen meidän pelin alkuun. Mistä johtui, sitä voidaan spekuloida, mutta odotukset olivat isommat harjoituspelin ja tämän viikon jälkeen, päävalmentaja Juuso Toivola harmitteli.

Toivola jakoi Tšekille kunnian voitosta.

– Meillä oli hyviä hetkiä hyökkäysalueella, mutta teimme merkkausvirheitä ja olimme vähän heikompia kaksinkamppailuissa. Ne jäivät hampaankoloon, Toivola sanoi.

Suomen turnaus jatkuu torstain ja perjantain välisenä yönä Kanadaa vastaan.

Jaa.
Exit mobile version