maanantai, 6 toukokuun

Poliisi ei estänyt haudalla käyntiä, vaikka paikalla kävijöitä tarkkailtiinkin.

Venäjällä ihmiset jonottivat sunnuntaina jo kolmatta päivää laskemaan kukkia helmikuussa kuolleen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin haudalle Moskovassa.

– Tämä on merkki siitä, että ihmiset tuntevat menetyksen laajuuden ja henkilön mittakaavan. He tuntevat täsmälleen, mitä tämä henkilö teki maan hyväksi, 29-vuotias insinööri Alexander kertoi uutistoimisto AFP:lle Borisovskojen hautausmaalla sunnuntaina.

Navalnyi haudattiin Borisovskojeen perjantaina. Sunnuntaina jono hautausmaan portilla oli puolen kilometrin mittainen.

– On hyvä tietää, että meitä on paljon. Ihmiset rakastavat häntä. He haluavat ilmaista rakkautensa, sanoi AFP:lle 65-vuotias eläkeläinen Svetlana.

AFP:n haastattelemat ihmiset eivät halunneet kertoa sukunimiään.

BBC:n venäjänkielinen palvelu kertoo riippumattomaan Agentsvo-mediaan viitaten, että haudalla on jo enemmän kukkia kuin Venäjän federaation ensimmäisen presidentin Boris Jeltsinin tai Neuvostoliiton viimeisen johtajan Mihail Gorbatšovin haudoilla konsanaan.

Videolta näkyy, kuinka haudalle kasattu kukkavuori peittää haudan ristiä myöten. Myös Navalnyin tiedottaja Kira Jarmyš on julkaissut X-viestipalvelussa hautapaikalta tänään videon.

Venäjän poliisi oli läsnä hautausmaalla sunnuntaina, mutta pienemmällä miehityksellä kuin edellisinä päivinä. Poliisi ei näyttänyt pidättävän ihmisiä.

Lähteet: AFP

Jaa.
Exit mobile version