Ozempic ei auttanut Markku Turusta laihtumaan. Hänen painonsa nousi 11 kiloa neljässä vuodessa.Turunen sai ravitsemusohjausta vasta kesäkuussa 2026. Hän olisi tarvinnut lääkkeen lisäksi muutakin tukea.MOT:n…
Onnettomuudet sattuvat harvoin hyvällä säällä.Siksi kalsea tuuli ja kylmä sade ovat täydelliset olosuhteet Rajavartiolaitoksen öljyntorjuntaharjoitukseen.Porvoossa, Tolkkisten satamassa, meren äärelle tuodaan salaperäisiä kontteja.Niiden sisältä paljastuu uusi…
Suomalaistutkimuksessa saatiin uutta tietoa eläin- ja kasviproteiinien yhteydestä miesten veren testosteroiinipitoisuuteen.Tuore tutkimus…
Puoli vuotta maksansiirron jälkeen Jaakko Mansikkamäki, 35, viettää perheensä kanssa kesäpäivää Puuhamaan huvipuistossa.Tilanne on lähes päinvastainen kuin vielä joitakin kuukausia aiemmin. Mansikkamäki on palannut töihin ja jaksaa taas kotona ja lasten kanssa eri tavalla kuin sairausvuosina.Puoliso Tuula Hytti, 36, sanoo, että perheen elämä alkaa vähitellen tuntua normaalimmalta.Keskustelu palaa asiaan, josta he olivat vuosia eri mieltä. Olisiko Jaakko Mansikkamäen vakavasta sairaudesta pitänyt kertoa muille aiemmin?Lukuisat vakavasti sairastuneet joutuvat pohtimaan samoja kysymyksiä: kenelle sairaudesta haluaa kertoa ja kuinka paljon?Päätös koskee sairastuneen yksityisyyttä. Samalla sairaus vaikuttaa lähipiirin elämään.Mansikkamäen ja Hytin kokemuksessa juuri tästä syntyi jännite. Mansikkamäelle vaikeneminen toi suojaa. Hytti koki, että vaikeasta…
Kokouksen oli määrä päättyä perjantaina, mutta ympäristöministeri Sari Multalan (kok.) mukaan useita asioita oli vielä auki perjantaina iltapäivälläMaailman maat, Suomi mukaan lukien, eivät vieläkään toimi…
Minkeistä on tullut uhka lohikalakannoille Varkauden Ämmänkoskessa keskellä kaupunkia.Varkauden Ämmänkoskella pyydystetään minkkejä. Minkit uhkaavat ennallistettua lohikalakantaa.Minkit ovat jo tappaneet kirjolohia. Koskesta on löytynyt noin 30…
Maailmalla leviää väite, että Googlen hakkuut ajoivat susia Otanmäen taajamaan.Väite perustuu yhden asukkaan sitaattiin. Luken tiedoissa ei ole alueelta susihavaintoja tältä vuodelta.Luken tutkimusprofessori Otso Huitu…
Kullankaivajat lahjoittivat koneet Metsähallitukselle muistomerkeiksi, jotka kertovat alueella aiemmin harjoitetusta koneellisesta kullankaivusta.Koneellinen kullankaivu loppui Lemmenjoen kansallispuistossa Inarissa vuosia sitten, mutta alueelle jätetyistä vanhoista kaivinkoneista on…
Vielä syyskuussa Pohde esitti, että kahta suurinta palkkioluokkaa leikattaisiin 30 prosenttia nykyisestä. Lausuntokierroksen jälkeen esitystä muutettiin.Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (Pohde) on lieventämässä omaishoidon tuen palkkioihin suunniteltuja leikkauksia.Vielä syyskuussa Pohde esitti, että kahta suurinta palkkioluokkaa leikattaisiin 30 prosenttia nykyisestä ensi vuodesta lähtien.Syksyn lausuntokierroksen jälkeen leikkausesitys on 15 prosenttia. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi toisen palkkioluokan…
Keskustelu Palokin koskien kohtalosta Heinävedellä Pohjois-Karjalassa käy kiivaana. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen tavoitteena on purkaa Palokin voimalaitoksen pato, joka estää vaelluskalojen liikkumisen alueella.Kiistassa koskista on puhuttu luontoarvoista ja huoltovarmuudesta. Kosket herättävät voimakkaita tunteita myös paikallisten ihmisten keskuudessa. Kuulimme eri mieltä olevia ihmisiä Palokissa.Jotakin tilanteen herkkyydestä kertoo se, että haastateltavien…
Valtion tarjous ei näyttäisi kelpaavan sähköyhtiölle eikä suurimmalle osakkeenomistajalle.Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen luonnonsuojelun näkyvin kärkihanke on kaatumassa. Valtio haluaisi ostaa Heinäveden Palokin padon, purkaa sen ja edistää vaeltavien lohikalojen elämää.Hallitusohjelmaan jo vuonna 2023 kirjattu tavoite on kariutumassa, koska Palokin padon ja voimalaitoksen omistava Pohjois-Karjalan Sähkö ei Ylen saaminen tietojen…
Ennallistaminen pelastaa eliölajeja sukupuutolta ja sitoo ilmastopäästöjä.Maailmanlaajuinen tuhoutuneiden luontokohteiden ennallistaminen etenee, mutta tavoitteeseen nähden liian hitaasti, kertoo YK:n ympäristöohjelman Unepin raportti.YK:ssa sovittu tavoite on ennallistaa 10 miljoonaa neliökilometriä luontoa vuoteen 2030 mennessä. Alue vastaa noin 30-kertaisesti Suomen pinta-alaa.Tähän mennessä ennallistamista on tehty 2,5 miljoonalla neliökilometrillä.Ennallistaminen olisi tärkeää Unepin mukaan muun…
Uusi haitallinen vieraslaji mustapääetana leviää nopeasti Suomessa.Lappeenrannan Ruoholammessa asukkaat ovat keränneet pihoilta tuhansia etanoita. Ne tuhoavat viljelyksiä ja rajoittavat pihojen käyttöä.Etanan lima voi sisältää listeriabakteeria.…
The Lancetin raportin mukaan vuosina 2016–2023 kolme miljoonaa ihmistä kuoli helteistä johtuvista…
Kansallispuiston eteläosaan on valmistunut noin 12 kilometriä uutta retkeilyreittiä. Puistoon on rakennettu…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääRotavirusrokote ei rakenna laajaa laumasuojaa muulle väestölle, mutta sen merkitys lapselle itselleen kasvaa, kun virusta liikkuu paljon.Rotavirustartuntoja on kirjattu tänä vuonna lähes kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna.Tapauksia on ollut erityisesti iäkkäillä, ja osa on vaatinut sairaalahoitoa.THL:n mukaan lisääntynyt testaus selittää kasvua vain osittain. Virus ei ole aiempaa vaarallisempi.THL suosittelee lasten rokottamista, sillä tauti voi kuivattaa pienen lapsen vakavasti.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisteriin on kirjattu tänä vuonna selvästi enemmän rotavirustartuntoja kuin viime vuosina.Viime vuoteen verrattuna tapauksia on kertynyt jo lähes kolminkertainen määrä. Tilastoon päätyy THL:n mukaan kuitenkin vain pieni osa sairastuneista.Rotavirus aiheuttaa ripulia, oksentelua ja kuumetta. Se johtaa pienen lasten kohdalla herkästi sairaalahoitoon.Tartuntatautirekisteriin kirjatut tapaukset 20 viime vuoden aikana. *Vuoden 2026 tiedot on kirjattu 22.10. mennessä.. Viivakaavio näyttää, että rotavirustapaukset lähtivät rajuun laskuun 2000-luvun loppupuolella. Määrä pysyi melko tasaisena pitkään, kunnes kääntyi nousuun aivan viime vuosina.Rotavirustapaukset SuomessaTartuntatautirekisteriin kirjatut tapaukset 20 viime vuodenaikana. *Vuoden 2026 tiedot on kirjattu 22.10. mennessä.2 1901 3354262092781513591328219825321038095820062008201020122014201620182020202120222023202420252026*0100020003000Lähde: THLLaboratoriovarmennettuja tartuntoja on todettu aiempaa enemmän muun muassa Keski-, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Näillä alueilla vuonna 2023 syntyneiden lasten rotarokotuskattavuus on maan alhaisinta.Rokotekriittisyyden taustalla ovat THL:n ja alueen infektioylilääkärin mukaan muun muassa Ruotsista tulleet kriittiset vaikutteet, rokotteista leviävä virheellinen tieto sekä se, ettei nykyvanhemmilla ole omakohtaista kokemusta vakavista rokotustaudeista.Rokote lapselle aiempaakin…
Lieksan Reposuon rakenteet säilyvät, mutta vastuu siirtyy Metsähallituksen luontopalveluilta kaupungille.Yhä useampi retkeilykohde joko siirtyy Metsähallituksen luontopalveluilta kunnille tai lakkautuu kokonaan, kun luontopalvelujen säästöt toteutetaan käytännössä.Lieksassa Reposuon retkeilyreitti ja -rakenteet säilyvät, sillä Lieksan kaupunki ottaa niistä vastuun vuoden 2028 alusta. Sitä ennen Pankakosken taajaman tuntumassa olevalla alueella tehdään kunnostuksia.Reposuota kiertävällä Ketunlenkillä uusitaan ensi vuoden aikana pitkoksia, opasteita ja viittoja. Korjattavia pitkospuita on yli kolme kilometriä. Reitti linjataan samalla uudelleen reitin eteläosassa vanhan kaatopaikan kohdalla.Reposuon kiertävä Ketunlenkki on 12 kilometrin pituinen ja se on lieksalaisille tärkeä lähivirkistysalue. Lieksan keskusta on noin kymmenen kilometrin päässä.Lieksan kaupunki ja Metsähallitus maksavat 60 000–80 000 euroa…
Mies kuntoon -kampanja on osa suurempaa hyvinvointiprojektia. Tavoitteena on parantaa miesten elintapoja ja vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta.Varsinaissuomalaisten miesten elintavat ovat kansallisten vertailujen mukaan koko Suomen huonoimmat.Varsinais-Suomen hyvinvointialue pyrkii parantamaan miesten elintapoja käynnistämällä Mies kuntoon -kampanjan.Kampanja on osa suurempaa Varsinaista hyvinvointia -projektia. Mallia on otettu väestön elintapamuutoksiin keskittyneestä Pohjois-Karjala-projektista.– Projekti tulee kestämään vuoteen 2029 saakka. Aloitamme työikäisistä miehistä, jatkamme ensi vuonna työikäisten naisten kanssa ja 2029 mukaan tulevat lasten ja nuorten osio, kertoo kampanjakokonaisuudesta vastaava johtava asiantuntija Karoliina Luukkainen.Miehet valikoituivat ensimmäiseksi kohderyhmäksi siitä syystä, että tilastojen valossa varsinaissuomalaiset miehet ovat heikoimmassa kunnossa koko Suomessa.Elintavat ovat Luukkaisen mukaan kaikilla osa-alueilla huonot.Kampanjan keskiössä on…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääViitasaarella on tehty havainto Suomessa vielä toistaiseksi harvinaisesta Siperian vapitista. Luonnonvaraisena se elää tuhansien kilometrien päässä Suomesta.Viitasaarelainen Hanna Hakkarainen oli ulkoiluttamassa hirvikoiraansa, kun koiran liikeiden seuraamiseen tarkoitetussa pantatutkassa näkyi yhtäkkinen takaa-ajo.Paikka oli Permonen Viitasaarella Keski-Suomessa.Hakkarainen näki tutkasta, että takaa-ajettava lähestyi lähellä sijaitsevaa tietä.Hän ajoi nopeasti tien varteen varoittaakseen muita autoilijoita hirvestä, joka saattaisi pian kirmata tien poikki.Hakkarainen yllättyi, kun tien ylittikin saksanhirven näköinen eläin. Aivan vastaavaa hän ei ollut aikaisemmin nähnyt.– Ensin ajattelin, että se on saksanhirvi, mutta kun laitoin videon muutamaan somen ryhmään ja soitin vielä riistanhoitoyhdistykseen, niin yhdessä päättelimme, että se oli maraali.Maraali on isokauriin eli saksanhirven alalaji,…
Euroopan markkinoille räätälöity Skyshowtime aloitti toimintansa vuonna 2022.Suomessakin toimivan suoratoistopalvelun Skyshowtimen lopettamista harkitaan.Mediatietojen mukaan Skyshowtimen hallitus on lähestynyt toimitusjohtajaa Monty Sarhania ilmoittaakseen, että palvelun tulevaisuutta arvioidaan parhaillaan.Yhtenä vahvana vaihtoehtona on koko alustan sulkeminen. Taustalla on suoratoistomarkkinoiden kova kilpailu.Toimitusjohtaja Sarhan vahvisti asian henkilöstölle lähettämässään sisäisessä muistiossa.– Tiedän tämän uutisen luovan epävarmuutta. Samalla kun käymme läpi tulevaa, minun ja muun johdon prioriteettina on olla tukenanne, hän totesi muistiossaan.Skyshowtime on yhdysvaltalaisten viihdejättien Comcastin ja Paramount Skydancen yhteishanke Euroopassa. Palvelu lanseerattiin vuonna 2022, ja se toimii yli 20:ssä Euroopan maassa.Lähde: Reuters
HUSin mukaan tartuntariski on erittäin vähäinen ja koskee vain yksittäisiä osastolla olleita vastasyntyneitä.Naistenklinikalla Helsingissä on havaittu tuberkuloositapaus, kertoo HUS.Mahdollinen altistuminen koskee ainoastaan muutamia vauvoja, jotka saivat hoitoa osastolla elokuun ensimmäisillä viikoilla. HUS pitää tartunnan todennäköisyyttä hyvin pienenä.HUS kertoo ottavansa varmuuden vuoksi yhteyttä niihin perheisiin, joiden vauvat ovat saattaneet altistua tartunnalle. Perheille kerrotaan tilanteesta ja arvioidaan, tarvitaanko seurantaa.Pienet lapset voivat aikuisia helpommin kehittää oireisen tuberkuloosin. Vanhemmat ja osastolle tulleet vieraat eivät ole vaarassa saada tartuntaa. Myös sairaalan työntekijät ovat turvassa.Ne perheet, jotka olivat osastolla elokuussa, mutta eivät saa yhteydenottoa HUSilta, voivat olla yhtymän mukaan rauhassa. Heidän vauvansa eivät ole altistuneet tartunnalle…
Merimetsojen pesien määrä Vaasassa kasvoi viime vuodesta. Samaan aikaan pesien määrä väheni Uudessakaarlepyyssä.Merimetsojen pesimäparien määrä kasvoi Vaasassa noin 400 pesällä yhteensä noin 1 880 pesään.Samaan aikaan Uudessakaarlepyyssä määrä laski yli 500 pesällä – kesällä siellä oli enää vain 58 pesää.Valtakunnallisesti merimetsojen pesämäärä laski noin 2 000 pesällä eli 7 prosenttia. Perämeren alueella sen sijaan tapahtui kasvua. Siellä oli noin 12 300 pesää, siinä oli noin tuhannen pesän kasvu. Perämeri oli selvästi suurin pesimäalue.Erikoistutkija Kim Jaatinen Suomen ympäristökeskuksesta arvioi vähennyksen johtuvan ankarasta talvesta. Suomen merimetsokannan huippu saavutettiin vuonna 2024.Merimetson suojelumetsästys on nyt sallittu 300 metrin säteellä kalastusvälineistä sekä lentokentillä. Metsästys alkaa jatkossa…
Sadat muuttomatkalla olevat kurjet tallaavat Euran Hinnerjoella viljelevien Tuure Inkisen ja Jussi Saaren satoa huonoon kuntoon.Kasvanut kurkikanta aiheuttaa tuhansien eurojen vahinkoja viljelijöille. Kurjet tallovat vehnää ja syövät taimia.Kurkien talloma vehnä ei ylety puimurin leikkuriin. Kurkien tallomasta alasta noin 70 prosenttia sadosta jää maahan.Bird Life Suomen asiantuntija sanoo kurkien lisääntyneen ilmastonmuutoksen takia.Viljelijät vaativat suojametsästystä. Lintuasiantuntija tyrmää sen ja ehdottaa ruokinnalla ohjausta.Kurjet aiheuttavat tuhansien eurojen vahinkoja viljelijöille.Satojen kurkien parvi tallaa esimerkiksi Euran Hinnerjoella viljelevien Tuure Inkisen ja Jussi Saaren viljelysalaa huonoon kuntoon.Inkinen esittelee, kuinka monen hehtaarin alueella syysvehnä on painautunut lakoon isojen lintujen jalkojen alla.– Kun parin sadan kurjen parvi tähän laskeutuu,…
Brittibändi Oasis kiertää ensi vuonna Euroopassa ja Yhdysvalloissa.18:01•Päivitetty 18:17Brittiläinen rock-bändi Oasis lähtee uudelle maailmankiertueelle.Yhtye kertoo kiertueesta verkkosivuillaan. Oasis kiertää vuonna 2027 Euroopassa ja Yhdysvalloissa.Suomeen Oasis ei tule. Myöskään Ruotsi ei ole listalla.Manner-Euroopassa keikat järjestetään Münchenissa, Barcelonassa, Amsterdamissa, Pariisissa ja Roomassa.Kiertue alkaa Glasgow’sta toukokuussa. Keikkakaupunkien listalla on myös muun muassa Oasiksen kotikaupunki Manchester.Oasis teki odotetun comeback-kiertueen jo vuonna 2025. Silloin keikkoja ei ollut Euroopassa Britanniaa ja Irlantia lukuun ottamatta. Yhtye hajosi alun perin vuonna 2009.Korjaus 14.9.2026 klo 18.15: Kiertue alkaa toukokuussa, ei maaliskuussa, kuten jutussa ensin luki.
Suomen ympäristökeskuksen laskennoissa alueella oli noin 3 400 pesää eli yli tuhat vähemmän kuin viime vuonna.Merimetsojen määrä on vähentynyt Saaristomerellä. Suomen ympäristökeskuksen laskennoissa alueella oli noin 3 400 pesää eli yli tuhat vähemmän kuin viime vuonna.Lukuun vaikuttaa osaltaan se, että Airisto-Velkuan kalatalousalue poisti Mynälahdelta poikkeusluvan turvin noin 2 200 pesää tai pesänalkua. Merimetsoyhdyskuntia oli Saaristomerellä seitsemän.Merimetsoja oli eniten Selkämerellä, jossa kirjattiin yli 12 000 pesää. Luku nousi viime vuodesta noin tuhannella.Suomen suurin merimetsoyhdyskunta, noin 6 400 pesää, sijaitsi Raumalla.Valtakunnallisesti merimetsokanta on pienentynyt noin seitsemän prosenttia eli reilulla 2 000 pesällä.
Äidin alkoholinkäytön vaurioittamien lasten määrästä on vain arvioita. Pyyhkäisynäytteillä voisi saada paremman kuvan ja tarjota tukea nykyistä useammalle.13:09•Päivitetty 13:59Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että alkoholialtistus ennen kahdeksatta raskausviikkoa aiheuttaa yhtä paljon vaurioita kuin pidempi altistus.Tutkimuksessa 70 prosenttia lapsista sai FASD-diagnoosin. FASD on alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden kirjo.Yliopisto kehittää menetelmää, jolla altistus voidaan todeta sisäposken näytteestä. Diagnoosi helpottaisi lasten tukemista.Äidin raskauden aikaisen alkoholinkäytön yleisyyttä on tutkittu vasta vähän.Vuosittain FASD-päivän alla arvioidaan, että Suomessa syntyy joka vuosi 600–3000 lasta, joilla on jonkinasteinen alkoholivaurio.Todellista määrää ei tiedä kukaan, ja myös kansainvälistä tutkimusta on niukasti.– Kyseessä on edelleen näkymätön kehityshäiriö, ja se on surullista. Oppimisen, muistin…
Suolistoperäisten Ehec-bakteerien tartuntojen määrä on kasvanut Satakunnassa. Tartuntoja on vuosittain useita.Suolistoperäisten Ehec-bakteerien tartuntojen määrä on kasvanut Satakunnassa. Kymmenen vuotta sitten tartuntoja ei todettu vuosittain välttämättä ollenkaan, kun niitä nykyisin tilastoidaan joka vuosi useita.Trendi on sama ympäri Suomen. Tartuntojen määrän kasvu tilastoissa selittyy osittain sillä, että laboratorioiden diagnostiikka on muuttunut entistä herkemmäksi. Tutkimukset tunnistavat Ehec-bakteerin myös lieväoireisilla potilailla.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijaeläinlääkäri Kaisa Jaakkola kertoo, että aiemmin Ehec-tartuntoja todettiin pääasiassa bakteeriviljelyyn perustuvilla menetelmillä. Niiden seulaan Ehec-bakteeri ei välttämättä jäänyt.– Nykyisin käytössä olevat PCR-tutkimukset tunnistavat Ehec-bakteerin aiempaa herkemmin. Siksi nykyään löydetään tapauksia, jotka aiemmin olisivat voineet jäädä tunnistamatta.Valtaosa tartunnoista lieviäVaikka tilastoidut…
Suoratoistopalvelu Disney+ kertoo muuttavansa tilausehtojaan. Uusien ehtojen myötä mainoksia voidaan näyttää kaikille tilaajille riippumatta siitä, minkä vaihtoehdon on tilannut.Disneyn uusien käyttöehtojen mukaan ”kaikki tilauspaketit voivat sisältää mainossisältöä, sponsorointia ja mainoksia ennen sisällön toistoa sekä sen jälkeen ja kanavilla, suorissa lähetyksissä, erikoistapahtumissa sekä missä tahansa ulkopuolisten palveluiden sisällöissä”.Uusissa ehdoissa Disney myös lyhentää hinnanmuutosten ennakkoilmoitusajan 30 päivästä 28 päivään.Disneyn tiedote uusista ehdoista on päivätty 9. syyskuuta. Uudet ehdot tulevat voimaan tuosta päivämäärästä 30 päivän kuluttua eli 9. lokakuuta.


