Ozempic ei auttanut Markku Turusta laihtumaan. Hänen painonsa nousi 11 kiloa neljässä vuodessa.Turunen sai ravitsemusohjausta vasta kesäkuussa 2026. Hän olisi tarvinnut lääkkeen lisäksi muutakin tukea.MOT:n…
Onnettomuudet sattuvat harvoin hyvällä säällä.Siksi kalsea tuuli ja kylmä sade ovat täydelliset olosuhteet Rajavartiolaitoksen öljyntorjuntaharjoitukseen.Porvoossa, Tolkkisten satamassa, meren äärelle tuodaan salaperäisiä kontteja.Niiden sisältä paljastuu uusi…
Suomalaistutkimuksessa saatiin uutta tietoa eläin- ja kasviproteiinien yhteydestä miesten veren testosteroiinipitoisuuteen.Tuore tutkimus…
Puoli vuotta maksansiirron jälkeen Jaakko Mansikkamäki, 35, viettää perheensä kanssa kesäpäivää Puuhamaan huvipuistossa.Tilanne on lähes päinvastainen kuin vielä joitakin kuukausia aiemmin. Mansikkamäki on palannut töihin ja jaksaa taas kotona ja lasten kanssa eri tavalla kuin sairausvuosina.Puoliso Tuula Hytti, 36, sanoo, että perheen elämä alkaa vähitellen tuntua normaalimmalta.Keskustelu palaa asiaan, josta he olivat vuosia eri mieltä. Olisiko Jaakko Mansikkamäen vakavasta sairaudesta pitänyt kertoa muille aiemmin?Lukuisat vakavasti sairastuneet joutuvat pohtimaan samoja kysymyksiä: kenelle sairaudesta haluaa kertoa ja kuinka paljon?Päätös koskee sairastuneen yksityisyyttä. Samalla sairaus vaikuttaa lähipiirin elämään.Mansikkamäen ja Hytin kokemuksessa juuri tästä syntyi jännite. Mansikkamäelle vaikeneminen toi suojaa. Hytti koki, että vaikeasta…
Kokouksen oli määrä päättyä perjantaina, mutta ympäristöministeri Sari Multalan (kok.) mukaan useita asioita oli vielä auki perjantaina iltapäivälläMaailman maat, Suomi mukaan lukien, eivät vieläkään toimi…
Minkeistä on tullut uhka lohikalakannoille Varkauden Ämmänkoskessa keskellä kaupunkia.Varkauden Ämmänkoskella pyydystetään minkkejä. Minkit uhkaavat ennallistettua lohikalakantaa.Minkit ovat jo tappaneet kirjolohia. Koskesta on löytynyt noin 30…
Maailmalla leviää väite, että Googlen hakkuut ajoivat susia Otanmäen taajamaan.Väite perustuu yhden asukkaan sitaattiin. Luken tiedoissa ei ole alueelta susihavaintoja tältä vuodelta.Luken tutkimusprofessori Otso Huitu…
Kullankaivajat lahjoittivat koneet Metsähallitukselle muistomerkeiksi, jotka kertovat alueella aiemmin harjoitetusta koneellisesta kullankaivusta.Koneellinen kullankaivu loppui Lemmenjoen kansallispuistossa Inarissa vuosia sitten, mutta alueelle jätetyistä vanhoista kaivinkoneista on…
Vielä syyskuussa Pohde esitti, että kahta suurinta palkkioluokkaa leikattaisiin 30 prosenttia nykyisestä. Lausuntokierroksen jälkeen esitystä muutettiin.Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (Pohde) on lieventämässä omaishoidon tuen palkkioihin suunniteltuja leikkauksia.Vielä syyskuussa Pohde esitti, että kahta suurinta palkkioluokkaa leikattaisiin 30 prosenttia nykyisestä ensi vuodesta lähtien.Syksyn lausuntokierroksen jälkeen leikkausesitys on 15 prosenttia. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi toisen palkkioluokan…
Keskustelu Palokin koskien kohtalosta Heinävedellä Pohjois-Karjalassa käy kiivaana. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen tavoitteena on purkaa Palokin voimalaitoksen pato, joka estää vaelluskalojen liikkumisen alueella.Kiistassa koskista on puhuttu luontoarvoista ja huoltovarmuudesta. Kosket herättävät voimakkaita tunteita myös paikallisten ihmisten keskuudessa. Kuulimme eri mieltä olevia ihmisiä Palokissa.Jotakin tilanteen herkkyydestä kertoo se, että haastateltavien…
Valtion tarjous ei näyttäisi kelpaavan sähköyhtiölle eikä suurimmalle osakkeenomistajalle.Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen luonnonsuojelun näkyvin kärkihanke on kaatumassa. Valtio haluaisi ostaa Heinäveden Palokin padon, purkaa sen ja edistää vaeltavien lohikalojen elämää.Hallitusohjelmaan jo vuonna 2023 kirjattu tavoite on kariutumassa, koska Palokin padon ja voimalaitoksen omistava Pohjois-Karjalan Sähkö ei Ylen saaminen tietojen…
Ennallistaminen pelastaa eliölajeja sukupuutolta ja sitoo ilmastopäästöjä.Maailmanlaajuinen tuhoutuneiden luontokohteiden ennallistaminen etenee, mutta tavoitteeseen nähden liian hitaasti, kertoo YK:n ympäristöohjelman Unepin raportti.YK:ssa sovittu tavoite on ennallistaa 10 miljoonaa neliökilometriä luontoa vuoteen 2030 mennessä. Alue vastaa noin 30-kertaisesti Suomen pinta-alaa.Tähän mennessä ennallistamista on tehty 2,5 miljoonalla neliökilometrillä.Ennallistaminen olisi tärkeää Unepin mukaan muun…
Uusi haitallinen vieraslaji mustapääetana leviää nopeasti Suomessa.Lappeenrannan Ruoholammessa asukkaat ovat keränneet pihoilta tuhansia etanoita. Ne tuhoavat viljelyksiä ja rajoittavat pihojen käyttöä.Etanan lima voi sisältää listeriabakteeria.…
The Lancetin raportin mukaan vuosina 2016–2023 kolme miljoonaa ihmistä kuoli helteistä johtuvista…
Kansallispuiston eteläosaan on valmistunut noin 12 kilometriä uutta retkeilyreittiä. Puistoon on rakennettu…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääRotavirusrokote ei rakenna laajaa laumasuojaa muulle väestölle, mutta sen merkitys lapselle itselleen kasvaa, kun virusta liikkuu paljon.Rotavirustartuntoja on kirjattu tänä vuonna lähes kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna.Tapauksia on ollut erityisesti iäkkäillä, ja osa on vaatinut sairaalahoitoa.THL:n mukaan lisääntynyt testaus selittää kasvua vain osittain. Virus ei ole aiempaa vaarallisempi.THL suosittelee lasten rokottamista, sillä tauti voi kuivattaa pienen lapsen vakavasti.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisteriin on kirjattu tänä vuonna selvästi enemmän rotavirustartuntoja kuin viime vuosina.Viime vuoteen verrattuna tapauksia on kertynyt jo lähes kolminkertainen määrä. Tilastoon päätyy THL:n mukaan kuitenkin vain pieni osa sairastuneista.Rotavirus aiheuttaa ripulia, oksentelua ja kuumetta. Se johtaa pienen lasten kohdalla herkästi sairaalahoitoon.Tartuntatautirekisteriin kirjatut tapaukset 20 viime vuoden aikana. *Vuoden 2026 tiedot on kirjattu 22.10. mennessä.. Viivakaavio näyttää, että rotavirustapaukset lähtivät rajuun laskuun 2000-luvun loppupuolella. Määrä pysyi melko tasaisena pitkään, kunnes kääntyi nousuun aivan viime vuosina.Rotavirustapaukset SuomessaTartuntatautirekisteriin kirjatut tapaukset 20 viime vuodenaikana. *Vuoden 2026 tiedot on kirjattu 22.10. mennessä.2 1901 3354262092781513591328219825321038095820062008201020122014201620182020202120222023202420252026*0100020003000Lähde: THLLaboratoriovarmennettuja tartuntoja on todettu aiempaa enemmän muun muassa Keski-, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Näillä alueilla vuonna 2023 syntyneiden lasten rotarokotuskattavuus on maan alhaisinta.Rokotekriittisyyden taustalla ovat THL:n ja alueen infektioylilääkärin mukaan muun muassa Ruotsista tulleet kriittiset vaikutteet, rokotteista leviävä virheellinen tieto sekä se, ettei nykyvanhemmilla ole omakohtaista kokemusta vakavista rokotustaudeista.Rokote lapselle aiempaakin…
Lieksan Reposuon rakenteet säilyvät, mutta vastuu siirtyy Metsähallituksen luontopalveluilta kaupungille.Yhä useampi retkeilykohde joko siirtyy Metsähallituksen luontopalveluilta kunnille tai lakkautuu kokonaan, kun luontopalvelujen säästöt toteutetaan käytännössä.Lieksassa Reposuon retkeilyreitti ja -rakenteet säilyvät, sillä Lieksan kaupunki ottaa niistä vastuun vuoden 2028 alusta. Sitä ennen Pankakosken taajaman tuntumassa olevalla alueella tehdään kunnostuksia.Reposuota kiertävällä Ketunlenkillä uusitaan ensi vuoden aikana pitkoksia, opasteita ja viittoja. Korjattavia pitkospuita on yli kolme kilometriä. Reitti linjataan samalla uudelleen reitin eteläosassa vanhan kaatopaikan kohdalla.Reposuon kiertävä Ketunlenkki on 12 kilometrin pituinen ja se on lieksalaisille tärkeä lähivirkistysalue. Lieksan keskusta on noin kymmenen kilometrin päässä.Lieksan kaupunki ja Metsähallitus maksavat 60 000–80 000 euroa…
Mies kuntoon -kampanja on osa suurempaa hyvinvointiprojektia. Tavoitteena on parantaa miesten elintapoja ja vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta.Varsinaissuomalaisten miesten elintavat ovat kansallisten vertailujen mukaan koko Suomen huonoimmat.Varsinais-Suomen hyvinvointialue pyrkii parantamaan miesten elintapoja käynnistämällä Mies kuntoon -kampanjan.Kampanja on osa suurempaa Varsinaista hyvinvointia -projektia. Mallia on otettu väestön elintapamuutoksiin keskittyneestä Pohjois-Karjala-projektista.– Projekti tulee kestämään vuoteen 2029 saakka. Aloitamme työikäisistä miehistä, jatkamme ensi vuonna työikäisten naisten kanssa ja 2029 mukaan tulevat lasten ja nuorten osio, kertoo kampanjakokonaisuudesta vastaava johtava asiantuntija Karoliina Luukkainen.Miehet valikoituivat ensimmäiseksi kohderyhmäksi siitä syystä, että tilastojen valossa varsinaissuomalaiset miehet ovat heikoimmassa kunnossa koko Suomessa.Elintavat ovat Luukkaisen mukaan kaikilla osa-alueilla huonot.Kampanjan keskiössä on…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääOulun yliopistossa kehitetään mikroaaltotekniikkaa sisältäviä rintaliivejä rintasyövän seulontaan. Ne voisivat löytää syövän mammografiaa paremmin.Rahoituksen puute jarruttaa rintasyöpäseulonnan kehittämistä Suomessa. Rintasyöpä on työikäisten naisten yleisin syöpäkuolinsyy.Tekoälyä ei ole otettu käyttöön, vaikka Ruotsissa se on parantanut syövän löytymistä 20 prosenttia. Suomessa on pula rintaradiologian lääkäreistä.Oulun yliopistossa kehitetyt mikroaaltoliivit voisivat havaita kasvaimia varhain. Niille ei ole saatu rahoitusta.Suomi on alkanut jäädä jälkeen muista Pohjoismaista rintasyöpäseulonnoissa.Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä ja naisten yleisin syöpäkuolemien aiheuttaja.Nyt rintasyöpäseulonnan kehittämistä on alkanut jarruttaa Suomessa rahoituksen puute.Esimerkiksi tekoälyä ei ole otettu Suomessa käyttöön rintasyöpäseulonnoissa, koska tutkimukseen ei ole vielä saatu rahoitusta, kertoo rintasyöpäseulonnan kehittämispäällikkö Maija Vahteristo Suomen Syöpärekisteristä.Ei,…
Viranomaiset eivät ole pysyneet kauneusklinikoiden villin kasvun tuomien ongelmien perässä, kirjoittaa tutkiva toimittaja Veli-Pekka Hämäläinen.”Tätähän tässä on pelätty.”Ylen MOT:lle puhuneen kokeneen plastiikkakirurgin sanat tiivistävät sen, mikä nuoren somevaikuttajan Olivia Oraksen kuolemassa on yhteiskunnan näkökulmasta erityisen piinallista.Kauneusklinikoiden epäkohdat ovat olleet räikeitä ja yleisesti tiedossa pitkään. Asiakkaat ovat joutuneet tilanteisiin ja riskeihin, jotka eivät muilla aloilla tulisi kysymykseenkään.MOT julkaisi dokumentin Kauneusleikkausten ruma puoli vuonna 2023. Jo tuolloin moni lääkäri sanoi pelkäävänsä, että klinikoiden ja viranomaisten piittaamattomuus johtaa vielä jonkun kuolemaan.Yksi ohjelmassa käsitellyistä toimijoista oli nimenomaan Plastic Surgery Center – klinikka, jonka toimenpiteen yhteydessä Olivia Oras syyskuussa 2026 menehtyi.Tässä kohtaa on hyvä muistaa,…
Yleisimmät syyt kalakuolemiin on suljettu pois. Järvellä on havaittu hermomyrkkyjä tuottavaa sinilevää, mutta sekin on harvinainen kalakuoleman aiheuttaja.Luumäen Urpalonjärvessä tapahtuneen kalojen joukkokuoleman syy on epäselvä.Ruokaviraston mukaan kalatauti ei ole todennäköinen syy.Viime viikolla järvestä siivottiin 7 000 kiloa kuolleita kaloja. Tavalliset syyt kuten happikato on suljettu pois.Järven vedenkäyttö ja uiminen on kielletty.Luumäen Urpalonjärven kalojen joukkokuoleman syy on edelleen epäselvä.Urpalonjärven rannoille ajautui viime viikolla runsaasti kuolleita kaloja. Vapaaehtoiset siivosivat järvestä noin 7 000 kiloa kalaa.Kaloista on otettu kudosnäytteitä, jotka ovat parhaillaan Ruokaviraston tutkittavana. Virasto tutkii näytteitä tarttuvien kalatautien varalta.Ruokaviraston erikoistutkija Anna Maria Eriksson-Kallion mukaan nyt näyttää siltä, että joukkokuolemaa ei ole aiheuttanut kalatauti.–…
Lakimuutoksella edistetään apteekkitoimintaa verkossa. Lääkkeiden annosjakelu tuotaisiin lakiin erillisenä toimintana.Hallitus esittää lakimuutoksia apteekkipalveluihin. Tavoite on turvata palvelut koko maassa.Apteekit voivat tehdä yhteistyötä verkkopalveluissa. Noutolokerikoita voi sijoittaa oman kunnan ulkopuolelle.Itsehoitolääkkeiden hinnat voivat jatkossa vaihdella verkossa ja myymälöissä.Sivuapteekkeja voidaan perustaa joustavammin alueellisten tarpeiden mukaan.Hallitus esittää eduskunnalle lakimuutoksia, joilla pyritään parantamaan apteekkipalveluita, kehittämään apteekkitoiminnan lupajärjestelmää ja edistämään verkkoapteekkitoimintaa.Lakimuutoksen tavoitteena on turvata kattavat apteekkipalvelut koko maassa.Apteekit voivat jatkossa tehdä yhteistyötä verkkopalveluiden tarjoamisessa.Lisäksi ne voisivat jatkossa sijoittaa noutolokerikoitaan oman kuntansa ulkopuolelle.– Haluamme, että apteekeilla on koko maassa halutessaan mahdollisuus kehittää uusia jakelukanavia ja esimerkiksi verkkopalveluita, sanoo sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen tiedotteessa.Mikä noutolokerikko on?Noutolokerikko on automaatti, josta…
Yle testasi kahta alkoholikotitestiä. Toinen havaitsi alkoholin, toinen ei.Poliisiylitarkastaja Ari Järveläinen varoittaa luottamasta kotitesteihin ajokunnon arvioinnissa.Kotitestit vaativat tarkkaa ajoitusta ja tulosten tulkintaa. Käyttäjän virheet voivat tehdä niistä epäluotettavia.Apteekeissa ja kaupoissa myydään useita erilaisia itse tehtäviä alkoholitestejä. Niiden tarkoitus on mitata, onko testaaja alkoholin vaikutuksen alainen ja jos on, paljonko alkoholia elimistössä on.Moni käyttää testejä apunaan selvittäessään, voiko alkoholin juomisestaan huolimatta ajaa autoa ilman, että rattijuopumuksen raja ylittyy.Otimme selvää miten luotettavia apteekeista saatavat alkoholitestit ovat. Kokeiluun valittiin sattumanvaraisesti kaksi halpaa ja helposti laukussa mukana kuljetettavaa testiä.Testitilanteeksi valittiin baari, jossa toimittaja joi lasin viiniä.Tässä jutussa kerrotaan, miten testeissä kävi. Itse mitattuja testituloksia…
Helsinkiin avattiin viime torstaina Suomen ensimmäinen Nivo-kahvila. Tarjolla on funktionaalisia juomia lisäjauheilla.Ravitsemusterapeutti Kirsi Englund sanoo, että yksittäinen raaka-aine ei tee elintarvikkeesta terveellistä.Uutteet ovat turvallisia, mutta ihmevaikutuksia ei kannata odottaa. Suomalaiset marjat tarjoavat paremmat hyödyt.Viime torstaina Helsingin keskustassa ovensa avasi Suomen ensimmäinen Nivo-ketjun kahvila. Nivolla ja R-kioskilla on sama norjalainen omistaja Reitan Convenience Finland oy.Paikan kahvivalikoima ei ole aivan perinteinen: listalta löytyy paljon useita, niin kutsuttuja funktionaalisia kahveja ja matchaa. Juomiin saa lisättyä esimerkiksi elektrolyytti-, kollageeni-, acai-marja- tai sienijauhetta.Nivon group manager eli ryhmäpäällikkö Tinja Kuosa kertoo, että esimerkiksi elektrolyyttimatchaa ja lion’s mane -lattea tilattiin ensimmäisenä päivänä paljon. Lion’s mane -latessa on…
Lokakuussa 2025 kesken lomamatkan Mirka sai viestin, jota yksikään vanhempi ei haluaisi vastaanottaa.Viestissä Mirkan 19-vuotias lapsi Rusko kertoi olevansa sairaalahoidossa. Hän oli yrittänyt tappaa itsensä ottamalla yliannostuksen lääkkeitä.Tuosta viestistä alkoi puolen vuoden kujanjuoksu.– Lapsi oli yhä uudelleen itsetuhoinen. Me läheiset yritimme pitää hänet hengissä, Mirka kertoo.Useiden itsemurhayritysten ja terveydenhuollosta avun hakemisen jälkeen Rusko kuoli tämän vuoden huhtikuussa.Yle ei kerro Ruskon eikä hänen äitinsä oikeita nimiä, sillä jutussa käsitellään Ruskon terveystietoja.Yle haastatteli Ruskoa tämän omasta toiveesta loppuvuodesta 2025. Tuolloin itsemurhayrityksiä oli taustalla jo muutamia.Rusko halusi tuoda omien kokemustensa kautta julkisuuteen sen, miten vaikea psyykkisesti sairaan ihmisen on saada apua.Hänestä tuntui, ettei…
Tautitapauksia on ollut etenkin Suupohjassa. Yksittäisiä tapauksia on todettu myös muualla Etelä-Pohjanmaalla.Etelä-Pohjanmaalla on todettu loppukesästä lähtien hinkuyskää. Tapauksia on ollut reilu kymmenkunta ja ne ovat painottuneet Suupohjan alueelle.– Heinäkuun loppupuolelta lähtien hinkuyskää on esiintynyt lisääntyvästi yksittäisinä tapauksina ja rajoittuneina epidemioina Suupohjan alueella ja yksittäisinä tapauksina muualla Etelä-Pohjanmaalla, tarkennetaan hyvinvointialueen tiedotteessa.Hinkuyskän tyypillinen oire on useita viikkoja, jopa kuukausia kestävä yskä, joka muuttuu yleensä vähitellen puuskittaiseksi, kerrotaan hyvinvointialueen tiedotteessa.Taudin alkuvaiheessa hinkuyskä tarttuu hyvin herkästi.Hinkuyskää on syytä epäillä, jos henkilö on saanut tiedon altistumisesta hinkuyskälle esimerkiksi koulussa, työpaikalla tai lähipiirissä, ja hänelle ilmaantuu flunssan kaltaisia oireita 1–3 viikon kuluessa altistumisesta.Tavallista flunssaa ei tarvitse…
Rasvamaksa on yleisin krooninen maksasairaus. Sille altistavat muun muassa vyötärölihavuus ja runsas alkoholinkäyttö.Tuore tutkimus osoittaa, että runsaasti kasvisten väriaineita sisältävä tomaattikastike voi vähentää maksan rasvoittumista rasvamaksapotilailla.Suppeassa tutkimuksessa 98 potilasta söi erikoiskastiketta 12 viikkoa. Maksan rasvapitoisuus väheni eniten miehillä ja yli 60-vuotiailla.Noin neljäsosa suomalaisista aikuisista sairastaa rasvamaksaa. Sairauteen ei ole lääkehoitoa.Runsaasti kasvisten väriaineita sisältävä tomaattikastike saattaa tuoreen tutkimuksen mukaan vähentää maksan rasvoittumista potilailla, joilla on rasvamaksasairaus.Tomaatit sisältävät lykopeenia, joka on yksi tärkeimmistä ravinnosta saatavista karotenoideista eli väriaineista.Vastikään European Journal for Nutrition -tiedejulkaisussa julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin erityisen paljon lykopeenia sisältävän tomaattikastikkeen vaikutuksia maksan rasva-arvoihin.Eniten tomaattikastikkeesta hyötyivät miehetTutkimukseen osallistui 98 aikuista rasvamaksaa sairastavaa…
Bangladeshin tuhkarokkoepidemian uhriluku on noussut yli 1 000 lapseen maaliskuun jälkeen, paikalliset terveysviranomaiset kertovat keskiviikkonaNoin 170 miljoonan asukkaan maassa on kirjattu 1 002 kuolemantapausta ja 187 484 tartuntaa lasten keskuudessa, mikä tekee tämän vuoden epidemiasta maan tappavimman vuosikymmeniin, terveydenhuollon pääosaston (DGHS) tiedottaa.Viranomaiset myöntävät epäonnistuneensa rokotuskampanjassa, joka olisi voinut pelastaa henkiä.Tuhkarokko on erittäin tarttuva tauti, joka leviää yskimisen ja aivastamisen kautta. Vaikka kuka tahansa voi saada taudin, pienet lapset ovat erityisen alttiita tartunnalle.


