Puoli vuotta maksansiirron jälkeen Jaakko Mansikkamäki, 35, viettää perheensä kanssa kesäpäivää Puuhamaan huvipuistossa.Tilanne on lähes päinvastainen kuin vielä joitakin kuukausia aiemmin. Mansikkamäki on palannut töihin…
Porissa Musan metsästä on kaadettu salaa parikymmentä kahdeksanmetristä puuta. Puut on sahattu poikki noin metrin korkeudelta.14:19•Päivitetty 14:19Parikymmentä noin kymmenen sentin paksuista puuta on kaadettu Porissa…
Helsingin energiayhtiö Helenin tavoite on, että vuoden 2027 lopussa se on valinnut…
Kaakkois-Suomessa on metsästetty tehostetusti villisikoja myös tartuntavyöhykkeen ulkopuolella.Afrikkalaisen sikaruton tartuntavyöhykkeellä on alettu ampua villisikoja. Niitä on saatu saaliksi lähes sata.Ruokavirasto johtaa villisikojen metsästystä tartuntavyöhykkeellä. Metsästyksen tavoitteena on estää taudin leviäminen.Tartuntavyöhyke kulkee pitkin itärajaa Virolahdelta Lappeenrannan puolelle.Omaehtoinen villisikojen metsästys on kielletty tartuntavyöhykkeellä, sillä mahdollisesti sairastuneet villisiat voivat karata ja samalla levittää tautia. Tarkat metsästysrajoitukset löytyvät Ruokaviraston verkkosivuilta.Lisäksi metsästäjät ovat Ruokaviraston johdolla etsineet tartuntavyöhykkeellä kuolleita villisikoja maastosta. Tämän tavoitteena on ollut määritellä, miten laajalle alueelle tauti on levinnyt.Yhteensä tautia on löytynyt 83 villisiasta, joista valtaosa on löytynyt jo kuolleena. Osasta tauti on löytynyt ampumisen jälkeen. Löydösten takia Ruokavirasto on laajentanut tartuntavyöhykkeen ydinaluetta…
Synnytysrepeämien korjaamisessa ja jälkihoidossa on edelleen kehitettävää. Hämeenlinnassa ammattilaiset harjoittelivat vaurioiden ompelemista eläinkudoksella.Kätilöt ja lääkärit harjoittelivat synnytysrepeämien tunnistamista ja ompelua Hämeenlinnassa.Synnyttäjien kokemukset ovat lisänneet keskustelua…
Tunnelmaa painoi se, että joissakin vaikeimmista kysymyksistä edistyttiin vain vähän.Lähes 200 maata pääsi perjantaina vaikeiden neuvottelujen jälkeen sopuun YK:n luontokokouksessa. Lopputulosta varjosti kuitenkin pettymys siihen,…
Pikisaaren uudenlainen älyvalaistus jättää tilaa myös pimeälle. Valittu valo seuraa kulkijaa koko matkan ajan.Oulun Pikisaaren polulla kulkija voi valita kirkkaan, himmeän tai kokonaan pimeän reitin.Valo…
Keikkabussissa viikkoja kiertävä Jyrki 69 tietää, miten helposti lavalla voi lipsahtaa väärä kaupungin nimi. Nuorempana tehty moka nolottaa häntä vieläkin.Elämäni moka -sarjassa julkisuudesta tuttu henkilö…
Minkeistä on tullut uhka lohikalakannoille Varkauden Ämmänkoskessa keskellä kaupunkia.Varkauden Ämmänkoskella pyydystetään minkkejä. Minkit uhkaavat ennallistettua lohikalakantaa.Minkit ovat jo tappaneet kirjolohia. Koskesta on löytynyt noin 30 käytössä ollutta taimenen kutupesää.Metsähallituksen mukaan minkki on runsas vieraslaji, joka vahingoittaa etenkin vesilintuja.Minkkejä saa pyytää ympäri vuoden ilman metsästyskorttia. Torjuntaan tarvitaan lisää voimavaroja.Varkautelainen kalastaja Pasi…
Maailmalla leviää väite, että Googlen hakkuut ajoivat susia Otanmäen taajamaan.Väite perustuu yhden asukkaan sitaattiin. Luken tiedoissa ei ole alueelta susihavaintoja tältä vuodelta.Luken tutkimusprofessori Otso Huitu pitää yhteyttä hakkuisiin epätodennäköisenä.Asukas Anni Ranta sanoo medioiden vääristelleen hänen sanojaan. Hän kuitenkin uskoo susien muuttaneen hieman reittejään.Kansainvälisessä mediassa on uutisoitu laajasti väitteestä, että sudet…
Kullankaivajat lahjoittivat koneet Metsähallitukselle muistomerkeiksi, jotka kertovat alueella aiemmin harjoitetusta koneellisesta kullankaivusta.Koneellinen kullankaivu loppui Lemmenjoen kansallispuistossa Inarissa vuosia sitten, mutta alueelle jätetyistä vanhoista kaivinkoneista on päässyt vuotamaan öljyä maaperään. Metsähallituksen Luontopalvelut on poistanut pilaantunutta maa-ainesta kolmen kullankaivussa aiemmin käytetyn koneen alta puistossa.Kaivinkoneet sijaitsevat Lemmenjoen Kultareitin varrella, ja ne omistaa nykyisin…
Suomessa noin 200 nuorta hakeutuu vuosittain sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin.Vain harva saa transdiagnoosin. Osa hankkii sukupuoliominaisuuksia muokkaavan hormonireseptin ulkomaiselta nettiklinikalta ilman diagnoosia.HUSin nuorisogynekologi Elina Holopainen on huolissaan omin päin aloitettujen hormonihoitojen riskeistä.Sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuu vuosittain noin 200 suomalaista nuorta, jotka kokevat olevansa jotain muuta sukupuolta kuin heille syntymässä määritelty sukupuoli.Noin 85 prosenttia…
Trumpin kampanjatilaisuuksien kappale ”edustaa kaikkea sitä, mitä Donald J. Trump ei edusta”, sanotaan luvattomasta soitosta nostetussa haasteessa.Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump voi joutua kalliimman puoleisille tukkanuottasille…
Metsähallitus on lopettanut taukopaikkojen ylläpidon eri puolilla Suomea.Syynä on Luontopalvelujen viiden miljoonan…
Mies kiisti rakentaneensa kammin. Syyttäjän mukaan hän majaili siinä koirien kanssa. Mies…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääTörmäys oli raju. Sen näyttävät kuvatkin. Pieni henkilöauto rusentui taka-akseliin asti.Gabriel Majuri joutui 23-vuotiaana vakavaan auto-onnettomuuteen. Nuori mies alkoi kärsiä muistiongelmista, keskittymiskyvyn häiriöistä ja väsyi nopeasti kuormituksesta.Alkoi vuosia kestänyt korvausriita, joka eteni käräjäoikeuteen. Ennen käsittelyä vakuutusyhtiö oli lyönyt pöytään yllätyskortin.”Oireet johtuvat ensisijaisesti hänen keskosuudestaan, eivät liikennevahingosta”, yhtiö kirjoitti lausunnossaan.Vakuutusyhtiö Fennia vetosi siihen, että Gabriel Majurin pitkittyneet oireet eivät olleet syy-yhteydessä onnettomuuteen, vaan olivat seurausta ennenaikaisesta syntymästä.Majurin tapauksessa on kysymys aivovamman pitkäaikaisista seurauksista, joista on Suomessa kiistelty pitkään. Ylen MOT tutki aihetta laajasti dokumentissa Gabriel vastaan vakuutusyhtiö.Onnettomuus moottoritielläKaikki alkoi kuumana kesäpäivänä vuonna 2013. Gabriel Majuri oli matkalla kohti Helsinkiä, kun auton kojelautaan syttyi yllättäen jarruviasta ilmoittava valo.Majuri ajoi auton moottoritien pientareelle, mutta päätti sitten, että tutkii vikaa turvallisemmassa paikassa. Hän odotti vuoroaan ja kiihdytti takaisin oikealle ajokaistalle.Takaa lähestyi toinen auto 120 kilometrin tuntivauhtia. Sen kuljettaja kertoi esitutkinnassa poliisille olleensa väsynyt. Hän ei huomannut edessään hitaammin kulkevaa autoa.Törmäyksen jälkeen Gabriel Majurin auto osui moottoritien reunakaiteeseen ja pyörähti keula tulosuuntaan.Majuri menetti onnettomuudessa tajuntansa. Häntä hoidettiin ensin tienposkessa ja kuljetettiin sitten sairaalaan.Opinnot eivät enää sujuneetMajuri kotiutettiin parin päivän päästä. ”Hyväkuntoinen toipilas”, papereihin kirjattiin.– Seuraavina viikkoina oli sekavuutta, tasapaino-ongelmia ja olin sairaan väsynyt. Ajattelin, että tämä varmasti menee ohi, Majuri sanoo.Majuri opiskeli liiketaloutta ammattikorkeakoulussa ja…
Lupa- ja valvontavirasto selvittää oman toimintansa Googlen datakeskustyömaiden valvonnassa.Google teki maalis–syyskuussa laajoja hakkuita ja valmistelevia töitä Muhoksella ja Kajaanissa, vaikka hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi ei ole valmis.LVV sai esimerkiksi Muhoksen tilanteesta tiedon vasta elokuun lopulla. Meni lokakuun alkupuolelle, ennen kuin virasto kehotti Googlea keskeyttämään ympäristöä merkittävästi muuttavat valmistelutoimenpiteet molemmilla työmailla.LVV on tehnyt Muhoksen hankkeesta poliisille tutkintapyynnön.Lupa- ja valvontavirasto aikoo käydä tarkasti läpi oman toimintansa niin sanotussa Google-vyyhdissä.Virasto aikoo tarkastella, miten se onnistui valvonnassaan ja missä se voisi jatkossa parantaa, sanoo LVV:n yhdyskunnat ja infra -yksikön päällikkö Sari Myllyoja.Google ehti maalis–syyskuun välillä hakata metsää datakeskustyömaillaan Muhoksella ja Kajaanissa laajasti, vaikka kummankaan hankkeen…
Helsingin yliopiston vetämässä hankkeessa kehitetään merikonttiin mahtuvaa lääketehdasta. Vastaavaa ei ole tehty muualla.Kontti voitaisiin viedä esimerkiksi sairaalan viereen tai kriisialueelle ja aloittaa lääkkeiden valmistus nopeasti.Ratkaisu parantaisi huoltovarmuutta. Suomi on pitkälti riippuvainen tuontilääkkeistä. Lääkkeiden saatavuushäiriöistä on tullut yleisiä.Hankkeessa rakennetaan ensin yksi pilottikontti, jonka pohjalta toimintamallia on myöhemmin mahdollista monistaa.Pienoiskokoinen, siirreltävä lääketehdas, joka mahtuu merikonttiin.Tällaista uudenlaista ratkaisua kehitetään Helsingin yliopiston vetämässä Farmakontti-hankkeessa. Vastaavaa ei ole toteutettu muualla maailmassa.Sen avulla potilaiden tarvitsemia lääkkeitä on mahdollista valmistaa tavallisten lääketehtaiden lisäksi muutaman kymmenen kuutiometrin kokoisessa, helposti liikuteltavassa kontissa.– Kontin avulla pystytään tarvittaessa nopeasti käynnistämään lääkkeen valmistus siellä, missä lääkettä tarvitaan, kestävän farmasian apulaisprofessori Mia Sivén…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääRanskassa kulunut kesä oli viime vuosisadan alkuun ulottuvan mittaushistorian kuumin, ilmoittaa maan ympäristöministeri Monique Barbut.Aiemmin myös Belgia ja Britannia ovat ilmoittaneet, että niiden kesät ovat olleet ennätyskuumia.Ranskaan iski kesän aikana useampi helleaalto. Tukaluudelle on luvassa jatkoa ainakin maan eteläosissa, jossa saadaan loppuviikolla jopa 40 asteen helteitä, kertoo Ranskan ilmatieteen laitos.
Sisävesien sinilevähuipun osuminen syyskuulle on harvinaista, tiedotteessa kerrotaan.Syyskuussa sisävesissä havaittiin eniten sinilevää koko kesänä, Lupa- ja valvontavirasto tiedottaa.Tiedotteen mukaan sisävesien havaintopaikoilla tehtiin tällä viikolla 55 sinilevähaintoa. Havaintojen määrä on koko kesän suurin.Sisävesien sinilevähuipun osuminen syyskuulle on harvinaista, tiedotteessa kerrotaan. Seurannan historiassa niin on käynyt vuosina 2025, 2013 ja 2010.Sinilevää havaittiin erittäin runsaasti Sipoon Saarijärvellä ja Lapinlahden Onkivedellä.Lähes kahdellakymmenellä havaintopaikalla oli runsaasti sinilevää.Rannikkoalueilla tehtiin kymmenen sinilevähavaintoa. Havaintojen määrä laski verrattuna viime viikkoon, mutta tilanne on hieman huonompi kuin tavallisesti.
Hän on kuin glamourbeibe kultakauden Hollywoodista, mutta mekko savuaa ja hän puhuu puhelua banaaniin.Yleisö ympärilläni on villinä. Ihmiset nauravat niin etteivät ole pysyä taittotuoleillaan. Moni pyyhkii silmiään.Olen lumoutunut mutta pihalla. Brittikoomikko Elf Lyonsin show raastavasta erosta menee osin ohi.Mitä tämä huippuälykäs Hitchcock-pastissi on? Komedian avantgardea? Olen taas kävellyt saliin vähän riskillä.Tätä on Fringe. Maailman suurin taidefestivaali, Skotlannin Edinburghissa, aina elokuussa.Tänä vuonna mukana on yli 4200 esitystä.Kolme vuotta sitten olin Edinburghissa Fringen aikaan ensi kertaa ja rakastuin. Voin yrittää kiemurrella ja etsiä muuta ilmausta, mutta rakkautta se oli.Esitykset pyörivät aamusta iltaan, intoilevat teatterifanit täyttivät kadut. Ehdin vain muutamaan esitykseen ja halusin…
Birdlife on saanut ennätysmäärän havaintoja tervapääskyistä kuluvana kesänä. Aineistoa on kertynyt niin paljon, että sen analysoiminen vaatii paljon aikaa.13:27•Päivitetty 15:46Tervapääskyä on havainnoitu tänä kesänä runsaasti. Se on Birdlife Suomen vuoden lintu.Laji on harvinaistunut rajusti. Kanta harvenee kymmeniä prosentteja vuosikymmenessä.Syy on pesäpaikkojen puute. Nykytalot ovat liian tiiviitä linnuille.Ihmisiä kannustetaan asentamaan pääskypönttöjä ulkoseiniin vähintään kuuden metrin korkeuteen.Helsingin yliopiston ympäristötieteiden dosentti Risto Willamo katselee ja kuulostelee hiljaista kotipihaansa Raaseporin Meltolan kylässä.Tuskin täällä Länsi-Uudenmaan maaseudulla juuri koskaan kovin kummoista meteliä onkaan, mutta hiljaisuus korostuu aina loppukesästä muutaman päivän ajan tervapääskyjen lähdön jälkeen.– Onhan se vähän haikeaa, kun niitä on joka päivä koko kesän kuunnellut,…
Minkkien pyynti on Keski-Suomessa vähentynyt mutta havaintoja vieraslajista on tehty kuluneen vuoden aikana tavallista enemmän.Esa Tammenoksa teki talvella kylpyhuoneremontista yli jääneistä vanereista minkkiloukkuja. Kevään ja kesän aikana loukuissa oli vielä verrattain vähän saalista, mutta viime viikkoina tahti on kiihtynyt.Tammenoksa pyytää minkkejä Vuojärven rannoilla Laukaan kirkonkylän tuntumassa.– Elokuun puolivälistä tänne syyskuun alkuun on tullut kymmenkunta minkkiä, muun muassa eilen kaksi.Minkkikanta on tällä hetkellä Keski-Suomessa ilmeisen vahva. Lukuja kannan koosta ei ole, mutta havainnot osoittavat kannan kasvaneen.Keski-Suomen riistapäällikkö Olli Kursula kertoo, minkkejä on kuluneen vuoden aikana jäänyt pyydyksiin viime vuosia enemmän.Hänelle on myös raportoitu minkeistä runsaasti ympäri maakuntaa.– Minkkejä on enemmän. Ihmiset…
Edellisen kerran hanhia havaittiin yhtä vähän vuonna 2013.Suomen valkoposkihanhikanta on nyt pienin yli kymmeneen vuoteen, tiedottaa Birdlife-järjestö.Suomen pesivän valkoposkihanhikannan syyslaskennassa havaittiin yhteensä noin 23 100 valkoposkihanhea. Se on Birdlifen mukaan selvästi vähemmän kuin viime syksynä, ja kaikkinensa määrä on viime vuosia alhaisempi.Edellisen kerran hanhia havaittiin yhtä vähän vuonna 2013. Elokuun lopulla tehty laskenta perustuu vapaaehtoisten lintuharrastajien tekemiin havaintoihin.Pääkaupunkiseudulla havaittiin tänä vuonna 8 500 hanhea. Se on 2 000 vähemmän kuin viime syksynä ja selvästi vähemmän kuin viime vuosina keskimäärin, Birdlife kertoo.Projektinjohtaja Vesa Koskikallio Helsingin kaupungilta arvioi Ylelle kesäkuussa, että Töölönlahdella ja Arabianrannalla hanhien määrän laskuun on voinut vaikuttaa maiseman muuttuminen ja ruohikon väheneminen…
Kuparia ja sinkkiä sisältävän puvun valmistukseen on käytetty copptech-nimistä teknologiaa. Sen toimivuutta testataan ensi kertaa linnuilla.Chilesssä Etelä-Amerikassa joukko pingviinejä on saanut ylleen punavalkoisen, haalarimaisen kangasasun.Päällepäin ei välttämättä arvaisi, että puvun valmistuksessa on käytetty kuparia. Chile on maailman suurin kuparintuottajamaa.Puvun ovat suunnitelleet chileläiset tutkijat. Punaisen kankaan kuituihin on ommeltuna mikroskooppisen pieniä hiukkasia kuparista ja sinkistä. Puku ei näytä metalliselta, eikä kuparia tai sinkkiä ole kankaan pinnalla.Puvun tarkoituksena on nopeuttaa pingviinien haavojen paranemista. Chileläiseen Humboldt-suojelukeskukseen toipumaan tulleet pingviinit ovat todennäköisesti loukanneet itsensä takerduttuaan kalastusverkkoon.Haavojen suojaaminen on haaste, koska pingviineillä on erittäin joustavat kaulat, Humboldt-suojelukeskuksen puheenjohtajan ja eläinlääkäri Tomas Pino sanoo.Tekstiili-innovaatioyritys Kimba Vetin…
Kongon demokraattisessa tasavallassa leviävä ebolaepidemia on vaatinut jo yli 3 000 kuolonuhria. Lisäksi yli 6 000 ihmistä on saanut ebolatartunnan.Toukokuussa alkanut ebolaepidemia on Kongon demokraattisen tasavallan historian tappavin. Epidemia on vain kiihtynyt viime kuukausina.Tautiepidemian aiheuttaa Bundibugyo-viruskanta, jota vastaan ei ole rokotetta eikä hoitoa. Useita rokotteita ja hoitoja testataan parhaillaan.
Kemin Meripuistossa sijaitseva vanha omenapuu on ollut suosittu leikkipaikka, kuvauskohde ja alueen maamerkki.Kemin Meripuistossa kasvanut omenapuuvanhus on romahtanut venetsialaisviikonloppuna. Kaupunki tiedotti aiheesta omalla somekanavallaan, jossa siihen ovat reagoineet sadat ihmiset.Puistotyönjohtaja Katri Lassila kertoo, että lasten leikkialueen vieressä kasvaneen puun alastulo huomattiin maanantaina, kun tehtiin kunnossapitotöitä.– Tyviosan huono kunto ja lahoviat paljastuivat meille ison oksiston romahtamisen yhteydessä, Lassila kertoo.Lassilan mukaan oksiston niukkalehtisyys kuluvana kesänä viittasi vanhan puun hiipumiseen.– Ajattelimme sen johtuvan useista peräkkäisistä, haastavista talviolosuhteista, jotka vaikuttavat puiden selviämiseen.Lassila ei tiedä tarkemmin puun historiasta, mutta kertoo kuulopuheiden mukaan sen olleen sijoillaan lähes 70 vuoden ajan.Kiipeily sallittua, vahingoittaminen eiPuun mahtava muoto ja…
Lämmin ja kostea keli heikentää tattien laatua.Tatteja nousee nyt Pohjois-Karjalassa, mutta laatu on kaupallisen poiminnan kannalta vielä huono.Lämmin ja kostea keli tekee tateista nopeasti matoisia. Erityisesti öiden tulisi viiletä, jotta laatu paranisi.Pohjois-Karjalassa ja muualla Suomessa sieniä ja marjoja ostava Dalla Valle ei ole vielä aloittanut tänä syksynä tattien ostamista.– Tarkistan tilanteen monta kertaa viikossa. Jos laatu paranee, niin aloitamme ostamisen heti, toimitusjohtaja Loreno Dalla Valle sanoo.Dalla Valle ostaa kuitenkin tiettyjä muita sieniä, kuten kantarelleja ja haaparouskuja, joiden laadussa ei ole ollut ongelmia.Kesällä yhtiö osti Dalla Vallen mukaan poikkeuksellisen paljon mustikkaa, lähes miljoona kiloa. Myös puolukkasato näyttää erinomaiselta.– Puolukkaa on tullut…


