New Yorkin osavaltiossa on rekisteröity ensimmäinen tuhkarokkokuolema kolmeen vuosikymmeneen, kertovat viranomaiset. Osavaltion terveysviranomaisten mukaan tautiin kuoli lapsi Lewisin piirikunnassa osavaltion pohjoisosassa.Yhdysvalloissa on menossa pahin tuhkarokkoepidemia…
Suomalaistutkimuksessa saatiin uutta tietoa eläin- ja kasviproteiinien yhteydestä miesten veren testosteroiinipitoisuuteen.Tuore tutkimus haastaa sitkeästi elävän mielikuvan, jonka mukaan lihan ja muun eläinproteiinin runsaalla syömisellä olisi…
Ylen selvitys paljastaa suuria eroja syksyn karhujahdin kohdentamisessa.Riistakeskus suositteli jahdin kohdentamista karhuihin,…
Oulun yliopiston tutkijat tehostivat aivojen kuona-aineiden poistumista nitron ja värähtelyn avulla.Tutkimusartikkeli julkaistiin Nature Communications -lehdessä.Menetelmä voisi auttaa ehkäisemään Alzheimerin tautia ja muita muistisairauksia. Sen tehoa potilailla ei kuitenkaan vielä tunneta.Tutkijat varoittavat kotikokeiluista, sillä nitro voi laskea verenpainetta vaarallisesti.Nitro kielen alle ja värisevälle alustalle makaamaan.Näin yksinkertaiselta kuulostava keino voi auttaa muistisairaita, sillä menetelmällä voidaan edesauttaa aivojen puhdistumista haitallisesta kuonasta.Toiminnallisen neurokuvantamisen professori Vesa Kiviniemi on erittäin innoissaan oululaisen tutkimusryhmän tuloksista.– Tämä on kova juttu. Joskus pikkupoikana kuvittelin, että muutan maailmaa, mutta parhaimmillaan se menee niin, että pääsen hyvän porukan kanssa tekemään jotakin, josta tulee jotakin.Oulun yliopiston tutkimusryhmän vertaisarvioidut tulokset julkaistiin tänään tiistaina…
Kilpisjärven kylällä Tsahkaljärven rannalle vedetystä puuveneestä on tullut jättisuosittu. Se on juuri se puuvene, josta turistit ottavat Saanaa vasten eksoottisen kuvan.Suosio on aiheuttanut jopa huolta…
Pääkaupunkiseudulla on noin 20 puroa, joissa taimen lisääntyy luontaisesti. Virtavesien kunnostus on parantanut elinolosuhteita takavuosista.Taimenen aktiivisin kutuaika alkaa olla käsillä Etelä-Suomen puroissa.Virtavesiin nousseet taimenet on…
Synnytysrepeämien korjaamisessa ja jälkihoidossa on edelleen kehitettävää. Hämeenlinnassa ammattilaiset harjoittelivat vaurioiden ompelemista eläinkudoksella.Kätilöt ja lääkärit harjoittelivat synnytysrepeämien tunnistamista ja ompelua Hämeenlinnassa.Synnyttäjien kokemukset ovat lisänneet keskustelua…
Tunnelmaa painoi se, että joissakin vaikeimmista kysymyksistä edistyttiin vain vähän.Lähes 200 maata pääsi perjantaina vaikeiden neuvottelujen jälkeen sopuun YK:n luontokokouksessa. Lopputulosta varjosti kuitenkin pettymys siihen,…
Keikkabussissa viikkoja kiertävä Jyrki 69 tietää, miten helposti lavalla voi lipsahtaa väärä kaupungin nimi. Nuorempana tehty moka nolottaa häntä vieläkin.Elämäni moka -sarjassa julkisuudesta tuttu henkilö paljastaa elämänsä noloimman kömmähdyksen. Tällä kertaa vuorossa on The 69 Eyes -yhtyeen keulahahmo Jyrki Linnankivi eli Jyrki 69.”En ole koskaan ollut esiintyjä, joka läpättää koko…
Kokouksen oli määrä päättyä perjantaina, mutta ympäristöministeri Sari Multalan (kok.) mukaan useita asioita oli vielä auki perjantaina iltapäivälläMaailman maat, Suomi mukaan lukien, eivät vieläkään toimi tarpeeksi tai riittävän nopeasti luontokadon pysäyttämiseksi.Tämä viesti tuli esille selvästi YK:n luontokokouksessa Armenian Jerevanissa, kertoo Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho.Kokouksessa tarkasteltiin…
Minkeistä on tullut uhka lohikalakannoille Varkauden Ämmänkoskessa keskellä kaupunkia.Varkauden Ämmänkoskella pyydystetään minkkejä. Minkit uhkaavat ennallistettua lohikalakantaa.Minkit ovat jo tappaneet kirjolohia. Koskesta on löytynyt noin 30 käytössä ollutta taimenen kutupesää.Metsähallituksen mukaan minkki on runsas vieraslaji, joka vahingoittaa etenkin vesilintuja.Minkkejä saa pyytää ympäri vuoden ilman metsästyskorttia. Torjuntaan tarvitaan lisää voimavaroja.Varkautelainen kalastaja Pasi…
Maailmalla leviää väite, että Googlen hakkuut ajoivat susia Otanmäen taajamaan.Väite perustuu yhden asukkaan sitaattiin. Luken tiedoissa ei ole alueelta susihavaintoja tältä vuodelta.Luken tutkimusprofessori Otso Huitu pitää yhteyttä hakkuisiin epätodennäköisenä.Asukas Anni Ranta sanoo medioiden vääristelleen hänen sanojaan. Hän kuitenkin uskoo susien muuttaneen hieman reittejään.Kansainvälisessä mediassa on uutisoitu laajasti väitteestä, että sudet…
Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä hallinto-oikeus ratkaisi asian vesivoimayhtiöiden hyväksi ja vaelluskalojen tappioksi.Vaasan hallinto-oikeus määräsi Kemijoki Oy:n ja PVO-vesivoiman suunnittelemaan kalojen vaellusreitit Kemijoen ja Iijoen voimaloille.Oikeus kumosi…
Tulevien viikkojen ennusteen mukaan sää jatkuu Lapissa tavanomaista lämpimämpänä. Levillä on säilölunta,…
Uusi haitallinen vieraslaji mustapääetana leviää nopeasti Suomessa.Lappeenrannan Ruoholammessa asukkaat ovat keränneet pihoilta…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääMaailman luonnonsuojelu etenee liian hitaasti kohti vuoden 2030 tavoitetta.Suojeltu ala kasvoi vuosina 2020–2025 vain runsaat kaksi prosenttiyksikköä. Lajikato jatkuu.Suomessa on suojeltu 16–17 prosenttia pinta-alasta. Nykyvauhdilla 30 prosentin tavoite veisi 500 vuotta.Jerevanin luontokokous arvioi toimia ja rahoitusta. Luonnolle haitalliset tuet ylittävät suojelurahoituksen.Maailman maiden edustajat ja päättäjät ovat parhaillaan koolla kansainvälisessä luontokokouksessa Jerevanissa Armeniassa.Tarkoitus on päättää globaalisti luonnonsuojelun, sen rahoituksen ja muiden luonnon turvaamistoimien jatkosta. Lisäksi kokouksessa tehdään väliarvio siitä, millainen tilanne kansainvälisesti on.Kokousta varten on koottu ensimmäistä kertaa valtava raportti siitä, missä mennään luonnonsuojelussa, ennallistamisessa ja rahoituksen kanavoimisessa luonnon monimuotoisuuden hyväksi maailmanlaajuisesti.Kokous on ensimmäinen välietappi neljä vuotta sitten solmitun Kunming-Montrealin luontosopimuksen jälkeen.Sopimuksessa 86 prosenttia kaikista maista on asettanut kansalliset tavoitteet, jotka vastaavat maailmanlaajuisia luontotavoitteita. Yhdysvallat ja Vatikaani eivät ole mukana sopimuksessa.Luontosopimuksessa on sovittu, että maat suojelisivat 30 prosenttia maa- ja meriympäristöistä vuoteen 2030 mennessä.Uuden raportin mukaan maailman maat ovat kyllä asettaneet tavoitteita luonnon ennallistamisesta ja suojelusta.Niin on tehnyt myös Suomi, vaikka Suomelta puuttuukin edelleen biodiversiteetti- eli monimuotoisuusstrategia.Suomi lähti luontokokoukseen jo kolmatta kertaa ilman vaadittua, kansallista suunnitelmaa.Tavoitteen toteutus kuitenkin ontuu. Raportin mukaan vuosien 2020 ja 2025 välillä suojeltu pinta-ala on kasvanut vain hieman yli kaksi prosenttiyksikköä.Se on täysin riittämätön tahti tavoitteen saavuttamiseksi, raportissa todetaan.Tällä hetkellä maa-alueista ja sisävesistä on suojeltu noin 19,5…
Rotavirusrokote ei rakenna laajaa laumasuojaa muulle väestölle, mutta sen merkitys lapselle itselleen kasvaa, kun virusta liikkuu paljon.Rotavirustartuntoja on kirjattu tänä vuonna lähes kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna.Tapauksia on ollut erityisesti iäkkäillä, ja osa on vaatinut sairaalahoitoa.THL:n mukaan lisääntynyt testaus selittää kasvua vain osittain. Virus ei ole aiempaa vaarallisempi.THL suosittelee lasten rokottamista, sillä tauti voi kuivattaa pienen lapsen vakavasti.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisteriin on kirjattu tänä vuonna selvästi enemmän rotavirustartuntoja kuin viime vuosina.Viime vuoteen verrattuna tapauksia on kertynyt jo lähes kolminkertainen määrä. Tilastoon päätyy THL:n mukaan kuitenkin vain pieni osa sairastuneista.Rotavirus aiheuttaa ripulia, oksentelua ja kuumetta. Se johtaa pienen…
Elämäni moka -sarjassa julkisuudesta tuttu henkilö paljastaa elämänsä noloimman kömmähdyksen. Tällä kertaa vuorossa on Hildur-kirjasarjan luoja Satu Rämö.”Sain Chilestä kutsun kirjailijavierailuun Santiago de Chileen noin puolitoista vuotta sitten.Siellä oli rikoskirjafestivaali, johon he kutsuivat minut eurooppalaisena vieraana. Muut kirjailijat tulivat Latinalaisesta Amerikasta.Olin hirveän otettu kutsusta, joka tuli Suomen suurlähetystön kautta. Hildur-kirjani oli ilmestymässä espanjaksi.Vähän siistiä! En ollut ikinä käynyt Chilessä. Ihanaa mennä sinne, tavata lukijoita ja kuulla, minkälaisia dekkareita ihmiset siellä lukevat.Ennen lähtöä minulla oli etäpalaveri järjestäjien kanssa. Kysyin heiltä tulkkauksesta: onko minulla sama tulkki tai kääntäjä koko ajan mukana?”Meillä ei ole tulkkia tai kääntäjää mukana, mutta sinähän puhut vähän espanjaa,…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääKsylitolin käytöllä ei ole suoraa yhteyttä sydänkohtauksen tai aivohalvauksen riskiin, kritisoi hammaslääketieteen laitoksen dosentti.Euroopan kardiologisen seuran julkaiseman tutkimuksen mukaan korkea ksylitolipitoisuus veressä voi kasvattaa sydänkohtauksen ja aivohalvauksen riskiä.Turun yliopiston dosentti Eva Söderling suhtautuu tutkimuksen havaintoihin varauksella.Suomessa ksylitolia käytetään tyypillisesti pienissä määrin esimerkiksi purukumeissa. Maailmalla sitä lisätään makeutusaineena juomiin ja ruokaan.Ksylitolin suuri pitoisuus veressä saattaa kasvattaa sydänkohtauksen ja aivohalvauksen riskiä, Euroopan kardiologisen seuran julkaisemassa tutkimuksessa todetaan.Tutkimuksessa tarkasteltiin 17 710 ihmistä Kanadassa ja Euroopassa. Korkeimpaan neljännekseen kuuluneiden veren ksylitolipitoisuutta verrattiin matalimman neljänneksen pitoisuuksiin.Kuuden vuoden tarkastelujakson aikana korkeimpaan neljännekseen kuuluneilla oli tutkimuksen mukaan 57 prosenttia suurempi todennäköisyys kuolla, saada sydänkohtaus tai aivohalvaus kuin matalimmalla…
Parisuhteessa elävät ikääntyneet käyttävät enemmän alkoholia kuin yksinasuvat. Erityisesti parisuhteessa elävät ikääntyneet naiset juovat enemmän kuin ilman kumppania elävät naiset. Tieto selviää Åbo Akademin, Högskolan på Ålandin ja ruotsalaisen Uumajan yliopiston tutkimuksesta.Tutkimuksessa selvitettiin siviilisäädyn ja sen muutosten yhteyttä ikääntyneiden alkoholinkäyttöön Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Ruotsin Västerbottenissa.Tutkimuksessa käytettiin vuosina 2016 ja 2021 postitse toteutettujen kyselyiden tietoja. Kysely lähetettiin tiettyinä vuosina syntyneille henkilöille alueilla.
Maastopalojen polttama alue Euroopassa kasvaa tällä vuosisadalla vähintään 39 prosenttia ilmastonmuutoksen vuoksi, kertoo tuore tutkimus.Etelä-Euroopassa paloja on vähemmän kuin ennen, mutta ne kasvavat herkemmin tuhoisiksi. Syynä on paloalttiuden kasvaminen yhdistettynä suureen palokuormaan.Suomessakin riskit laajoille, tuhoisille maastopaloille kasvavat. Palonhallinta ei voi korvata ilmastonmuutoksen hillintää.Eurooppaa ovat viime vuosina koetelleet laajimmat maastopalot pariin vuosikymmeneen. Kuluneen kesän palot ovat kolmanneksi laajimmat 21 vuoteen, suurimmat koettiin viime vuonna.Ilmastonmuutoksen seurauksena maastopalojen vuosittain polttama alue Euroopassa kasvaa tällä vuosisadalla ainakin 39 prosenttia nykyisestä, ennustaa elokuun loppupuolella Global Change Biology -tiedejulkaisussa julkaistu tutkimus.Tutkimuksen mukaan paloista koituvia vahinkoja voidaan vähentää, jos paremman varautumisen lisäksi samaan aikaan tehdään tehokkaita ilmastotoimia.–…
MTV paljasti Ernest Lawsonin TTK-juontajaparin sunnuntaina.Tanssii tähtien kanssa -ohjelman uusi juontaja on Veronica Verho.Tanssii tähtien kanssa käynnistyi MTV3:lla sunnuntaina nähdyllä kauden aloittavalla esittelyjaksolla, jossa juontaja paljastui.Ohjelman 19. tuotantokaudella Ernest Lawson saa vierelleen uuden juontajaparin.Tubettajana tutuksi tullut Veronica Verho on juontaja, sisällöntuottaja ja vaikuttaja. Hän aloitti sosiaalisen median uransa vuonna 2012.30-vuotias Verho juontaa Radio Novan iltapäiväohjelmaa. Lisäksi hän on juontanut useita MTV:n tv-ohjelmia, kuten Koko Suomi leipoo, Posse ja Love Island Suomi.Verho osallistui TTK:n 12. kaudelle tähtioppilaana.Kilpailun uutta juontajaa on spekuloitu ahkerasti sosiaalisessa mediassa.MTV on tehostanut huhumyllyä markkinointikampanjalla ja ennakkovideolla, jossa uuden juontajan identiteetillä härnätään kiinnostuneita.Uusi juontaja astuu Vappu Pimiän saappaisiin,…
Verkkoihin, katiskoihin ja muihin pyydyksiin on kuollut tänä vuonna 13 saimaannorppaa.Saimaannorppia on kuollut tänä vuonna pyydyksiin 13. Se on reilu kaksinkertainen määrä verrattuna viimeisen vuosikymmenen keskiarvoon.Osa kaupan katiskoista on norpille vaarallisia. Vaarallisia ovat katiskat, joiden nielu venyy yli 15 senttimetriin.Yleisin syy norpan pyydyskuolemalle on sotkeutuminen verkkoon. Katiskakuolemat olisivat helpoiten estettävissä.Osa kaupassa myytävistä katiskoista on vaarallisia saimaannorpalle.Katiska on norpalle vaarallinen, jos pyydyksen nielu venyy niin leveäksi, että norppa voi uida pyydykseen.WWF:n suojelukoordinaattori Ismo Marttisen mukaan löysiä nieluja on tyypillisesti kevyissä ja edullisissa katiskoissa, jotka taittuvat pieneen tilaan.Ne vaativat muokkaamista, jotta niistä saa norpalle turvallisia.Osa katiskoista on jo valmiiksi turvallisia. Videolla Ismo…
Verrokkigenomi mahdollistaa saimaannorpan sopeutumiseen, terveyteen ja lisääntymiseen liittyvän tutkimuksen.Saimaannorpan verrokkigenomi on julkaistu. Se on tarkka digitaalinen esitys koko perimästä.Aiemmin tieto norpan perimästä oli hajanaista. Nyt geenejä voi tutkia helpommin.Verrokkigenomi helpottaa norpan suojelua. Se voi paljastaa esimerkiksi poikaskuolleisuuden geneettisiä syitä.Genomista voi nähdä, mihin norppia kannattaa siirtää, jotta geeniperimä säilyy mahdollisimman laajana.Saimaannorpan perimästä on nyt käytössä entistä tarkempaa tietoa.Itä-Suomen yliopiston ja Oulun yliopiston tutkijat ovat tuottaneet ja julkaisseet saimaannorpasta verrokkigenomin, joka antaa arvokasta tietoa lajin kehityksestä ja sopeutumisesta.Perimä eli genomi sisältää lajin kaiken perinnöllisen tiedon, siitä kuinka yksilö rakentuu alkionkehityksen aikana ja millaiseksi sen fysiologia, käyttäytymispiirteet ja ulkonäkö muodostuvat. Tähän mennessä tieto…
Australianseepioiden määrä sen kutualueela romahti viime vuodesta 97 prosenttia.Australianseepiöiden määrä on romahtanut: kutualueella vain 1 811 yksilöä, kun huippuvuonna 2020 niitä oli 247 000.Laji voi kuolla sukupuuttoon, koska seepiat kuolevat munimisen jälkeen ja seuraava sukupolvi jää pieneksi.Syynä on myrkyllinen levä. Taustalla on veden lämpeneminen ja lämpöaallot.Tutkijat yrittävät saada lajin julistettua uhanalaiseksi.Australianseepia on mustekalalaji, joka elää lähinnä Australian etelärannikolla.Laji on tähän asti luokiteltu elinvoimaiseksi, joskin sen määrissä on suurta vaihtelua.Australianseepiat saapuvat rannikon kutualueille suurina joukkoina, jolloin tutkijat pystyvät laskemaan niiden lukumääriä. ne ovat vaihdelleet vuoden 2013 pohjaluvusta 13 500:sta vuoden 2020 huippuun 247 000:een.Tänä vuonna tutkijat ovat kauhistuneet, sillä seepioita ei…
Ylitornion Miekojärven vedenpinta on noussut elokuussa noin metrin. Syynä ovat runsaat sateet ja tulvaluukkujen avaaminen Kaarannekosken voimalaitoksella.Ylitornion Miekojärven vedenpinta on noussut noin metrin elokuussa.Vettä ovat nostaneet runsaat sateet.Lisäksi järven yläpuolisesta Vietosesta on laskettu vettä Miekojärveen, jotta Vietosen vedenpinta saatiin lupaehtojen mukaiselle tasolle.Vedennousu häiritsee ranta-asukkaita, kalastusta ja matkailua.Ylitorniolla sijaitsevan Miekojärven vedenpinta on noussut elokuun aikana metrin. Miekojärvi on kooltaan 53 neliökilometriä, joten metrin nousu tarkoittaa noin 53 miljoonaa kuutiometriä vettä.Järvellä kalastavalle Jouko Sirkkalalle tilanne on vakava.– Se on aiheuttanut koko vesieliöstölle täysin sekaannuksen. Kalat, ravut, kaikki ovat ihmeissään – joko se talvi meni, kun kevättulvat tulivat, Sirkkala kuvailee.Hän kertoo, että vedennousun…
Mäntsälässä ruis on elokuun puolivälin jälkeen korjattu. Sängen seasta puskee kerros keväällä kylvettyä vihreää.Se suojaa peltoa talven yli, ja siitä tilanomistaja Topi Maanelalle maksetaan. Talviaikainen kasvipeitteisyys tekee 40 euroa hehtaarilta.Vaatimukset täyttäisi tosin myös pelkkä katkottu sänki. Lisää maataloustukea saa nimittäin, kunhan peltoa ei vain myllää ennen talvea.Elävät apilat ja sikurit ovat Maanelasta kuitenkin parempi vaihtoehto. Syksyllä kasveilla on pari kuukautta aikaa yhteyttää, sitoa ravinteita, möyhiä maata ja kukkia. Talvellakin ne ovat parempi suoja säitä vastaan.Esimerkki kertoo jotain maataloudesta. Kun viljelijä haluaa tehdä ympäristölle hyvää, hän tekee sen usein säännöistä huolimatta, ei niiden ansiosta.1,9 miljardin euron pottiSuomessa maatalous pyörii tukien varassa.…
Lappeenrannassa jättiputken torjunta on tuottanut tulosta. Vaarallisen kasvin määrä on vähentynyt.Kaupunki on torjunut jättiputkea lähes 20 vuotta. Se on ykkösprioriteetti vieraslajitorjunnassa.Kasvin siemenet säilyvät maaperässä ja kasvattavat taimia yli kymmenen vuotta.Jättiputki aiheuttaa ihovaurioita ja tukahduttaa muun kasvillisuuden.Jättiputken pitkäjänteinen torjuntatyö alkaa tuottaa tulosta Lappeenrannassa.Torjuntaa on tehty Lappeenrannassa aktiivisesti lähes parinkymmenen vuoden ajan, ja jättiputkien määrä on vähentynyt viime vuosina.Tänä kesänä seurannassa olevia paikkoja on noin 170. Näissä paikoissa kasvimäärät vaihtelevat yksittäisistä satoihin kasveihin. Alun perin torjuntapaikkoja on Lappeenrannassa ollut reilut 200.Jättiputki on silti edelleen kaupungin ykkösprioriteetti vieraslajitorjunnassa.– Jättiputki on meille tärkein, sillä se on vaarallinen, sanoo Lappeenrannan rakennettujen viheralueiden kunnossapidosta vastaava Maisa…

