keskiviikko, 8 toukokuun

Pari vuotta sitten kilpauransa lopettanut Therese Johaug teki tyrmäävän esityksen Norjan mestaruuskisoissa. Hän voitti vapaalla hiihtotavalla käydyn 30 kilometrin väliaikalähtökisan lähes kolmen minuutin erolla seuraavaan.

Kisa oli Johaugille toinen lopettamisensa jälkeen. Hän voitti kaksi viikkoa sitten Sveitsissä niin ikään ylivoimaisesti. Monet norjalaisasiantuntijat olivat nyt kuitenkin hämmentyneitä siitä, miten selvään voittoon 35-vuotias nainen hiihti jo selvästi kovatasoisemmissa kisoissa.

Esimerkiksi NRK:n kommentaattori ja entinen huippuhiihtäjä Martin Johnsrud Sundby oli äimistynyt Johaugin musertavasta ylivoimasta. Sundby ei ollut uskoa näkemäänsä. Kanavan toinen asiantuntija, Fredrik Aukland puhui puolestaan šokista.

Yle Urheilun asiantuntija ja Johaugin entinen kilpakumppani Aino-Kaisa Saarinen on ihmeissään norjalaisten hämmästymisestä.

– Mielestäni olisi ollut yllättävää, jos hän ei olisi ollut näin hyvä. Ihmettelen, miksi he ovat Norjassa niin yllättyneitä, Saarinen napauttaa.

Testausjärjestelmän piirissä

Saarinen muistuttaa, että Johaug osallistui kisoihin hyvävoimaisena, kun taas muiden kropassa painoi kisaväsymys rankan maailmancup-kauden jäljiltä.

Vuonna 2009 henkilökohtaisen MM-kullan voittanut Saarinen sanoo, että Johaugin voittomarginaali oli suunnilleen sitä luokkaa, jota hän etukäteen ajattelikin. Saarinen näkee, ettei Johaug ole koskaan varsinaisesti lopettanutkaan.

– Hän on ollut esimerkiksi koko ajan Adams-dopingjärjestelmän piirissä. Ilmeisesti hänellä on ollut ajatuksena tulla takaisin, minkä takia hän on ollut koko ajan testauksen piirissä. Hän on myös harjoitellut kovaa.

Niin ikään Yle Urheilun asiantuntijakaartiin kuuluva Kalle Lassila ei ollut yllättynyt Johaugin iskukyvystä. Hän muistuttaa, että norjalainen hyvästeli hiihtoladut erittäin ylivoimaisena.

Johaugin siviilielämässä on tapahtunut kahden vuoden aikana paljon. Hiihtokuningattaresta tuli viime vuonna äiti. Puolestaan vuodenvaihteessa hän meni naimisiin pitkäaikaisen elämänkumppaninsa, ex-soutaja Nils Jakob Hoffin kanssa.

Johaug on pitänyt kuitenkin kaiken ohessa kunnostaan huolta.

– Oli odotettavissa, että hän palaa kovassa kunnossa. Se, että noin kovassa, on toki pieni yllätys, Lassila näkee.

Norjan naishiihdon pelastajaksi?

Johaugin jälkeen toiseksi paras ei ollut suinkaan norjalainen, vaan Tour de Skin Alpe Cermisin nousussa kovinta kyytiä pitänyt USA:n Sophia Laukli. Norjan nykyisistä maajoukkuehuipuista Astrid Öyre Slind ja Heidi Weng jäivät Johaugista yli kolmen minuutin päähän.

Vaikka Weng tyynnyttelikin NRK:n haastattelussa, että muilla hiihtäjillä ei ole aihetta kriisiin, Norjan naishiihdon taso on ottanut kahdessa vuodessa isoa takapakkia. Normaalimatkoilla Ruotsin, Suomen, USA:n ja jopa Saksan hiihtäjät ovat tasollisesti norjalaisia edellä.

Johaug on osoittanut kiinnostustaan ensi vuoden Trondheimin MM-kisoissa hiihdettävää naisten 50 kilometrin kisaa kohtaan. Norjalaisen naishiihdon uskottavuuden kannalta maan hiihtoliitossa luultavasti toivotaankin kädet ristissä, että Johaug todellakin hiihtäisi MM-kisoissa.

– Norjan naishiihtäjien taso ei ole sitä, mitä maajoukkueessa pitää olla, Lassila muistuttaa.

”Olisi inhottava temppu”

Johaugin kohdalla on puhuttu nimeenomaan MM-kisojen 50 kilometrin kisasta. Saarinen ja Lassila ovat molemmat sitä mieltä, että kotikisoihin osallistuessaan norjalainen hiihtäisi todennäköisesti kaikki henkilökohtaiset normaalimatkat sekä pitkän viestin.

Johaug on kokenut koti-maailmanmestaruuskisat urallaan kerran, vuonna 2011 Oslossa.

– Veikkaan, että norjalaiset kaipaavat häntä viestiinkin. Se olisi inhottava temppu, jos hän noin hienossa kunnossa sanoisi, että hiihtäisi pelkän 50 kilometriä eikä olisi viestissä, Saarinen näkee.

Johaug voitti vuosina 2019, 2021 sekä 2022 joka kerta kaikki kolme henkilökohtaista normaalimatkan arvokisakultaa.

– Hän oli kaksi vuotta sitten ylivoimaisesti maailman paras naishiihtäjä. Jos hän päättää nyt jatkaa, miksi tyytyä kotikisoissa vain viiteenkymppiin? Tuo tämänhetkinen kunto osoittaa sen, että hän on kaikilla normaalimatkoilla mitalikandidaatti, Lassila komppaa.

Tyrmäysisku suomalaisten haaveille?

Kerttu Niskanen ja uransa jatkoa edelleen pohtiva Krista Pärmäkoski eivät ole voittaneet kertaakaan henkilökohtaista arvokisakultaa. Tänä vuonna voittoja maailmancupissa juhlinut kaksikko on osoittanut, että Trondheimin 10 kilometrin perinteisen väliaikalähdössä he voivat kamppailla mestaruudesta.

Etenkin Niskasen kohdalla se on todennäköisempää, sillä hän on voittanut kyseisen matkan tällä kaudella kahdesti ja juhlinut kaiken kaikkiaan kolmea ykkössijaa.

Saarinen ei osta puheita siitä, että Johaugin osallistuminen myös perinteisen kympille olisi tyrmäysisku suomalaisten voittohaaveille. Kaksi vuotta sitten Pekingin olympialaisissa Johaug voitti matkan olympiakullan vain 0,4 sekuntia ennen Niskasta. Pärmäkoski oli kisan kolmas.

– He ovat ennenkin voittaneet Theresen. Mitaleita ei jaeta vielä, vaikka hän ilmoittaisikin lähtevänsä kisoihin. Tämä tuo kuitenkin hyvää kiinnostusta lajin ympärille. Toivottavasti hän pistää muillekin lisää treeni-intoa.

Jaa.
Exit mobile version