tiistai, 7 toukokuun

Xbox-johtaja Phil Spencer sanoo uskovansa, että yksinoikeudella julkaistavien pelien merkitys on vähenemässä seuraavien viiden tai kymmenen vuoden aikana.

Arkistokuva. Microsoft Gamingin toimitusjohtaja Phil Spencer avaamassa Gamescom-tapahtuman elokuussa 2023 Kölnissä, Saksassa. Kuva: AOP

Ohjelmistojätti Microsoft sanoo, että ainakin neljä aikaisemmin sen omalla Xbox-konsolillaan yksinoikeudella julkaistua peliä julkaistaan myös kilpaileville pelikonsoleille.

Xbox-pomo eli Microsoft Gamingin toimitusjohtaja Phil Spencer sanoi haastattelussa podcastissa, että hän uskoo yksittäisille pelikonsoleille yksinoikeudella julkaistavien pelien merkityksen olevan entistä pienemmässä roolissa seuraavien viiden tai kymmenen vuoden aikana.

Spencer sanoo, että neljän pelin julkaiseminen muille konsoleille ei kuitenkaan muuta yhtiön strategiaa, jolla pelejä julkaistaan yksinoikeudella Xboxille.

– Neljä peliä, emme lupaa sen enempää. Jos pelaat muilla pelikoneilla ja huomaat nämä neljä peliä, älä ota sitä merkkinä että kaikki meidän pelit ovat tulossa. Sillä ne eivät ole, Spencer toteaa.

Microsoftin ratkaisu tulee tilanteessa, jossa Xboxin myynti on jäänyt sen kovimman kilpailijan eli Sonyn Playstationin myyntiluvuista jälkeen. Yhtiö on myös yrittänyt kasvattaa Xbox Game Pass -pilvipalvelun tilauksista saatavia tuloja.

Spencer ei maininnut nimeltä kyseisiä pelejä, mutta teknologiauutisiin erikoistuva The Verge uutisoi omiin lähteisiinsä viitaten, että Xboxin kilpailijoille julkaistavat pelit olisivat Hi-Fi Rush, Pentiment, Sea of Thieves sekä Grounded.

Xbox saattaa yrittää tavoitella suoratoistojätti Netflixin menestystä siirtämällä painotustaan peleihin ja palveluiden tilauksiin, kirjoittaa uutistoimisto AFP.

Microsoft, Sony ja Nintendo ovat pitkään kilpailleet keskenään suosiosta peleillä, jotka julkaistaan yksinoikeudella juuri heidän omille pelikonsoleilleen.

Lähteet: AFP, AP

Jaa.
Exit mobile version