tiistai, 7 toukokuun

Jennifer Lopez on joutunut yllättävän viharyöpyn kohteeksi tänä keväänä. Taustalla on Lopezin julkaisema uutuusdokumentti.

Jennifer Lopezin uran piti olla uudessa käännekohdassa, kun hän julkaisi uuden albuminsa This Is Me … Now, siihen liittyvän musikaalielokuvan ja dokumentin helmikuussa.

Dokumentissa seurataan Lopezin ja näyttelijä Ben Affleckin uudelleen lämmennyttä suhdetta, joka päätyy avioliittoon.

Lopezin ja Affleckin vuosikymmenien pituinen rakkaustarina on ollut monelle viihdykettä jo 2000-luvun alusta asti ja Lopezin musiikki on päätä huimaavan suosittua.

Dokumentti on kuitenkin joutunut yleisön hampaisiin, ja nyt koko maailma tuntuu vihaavan Jennifer Lopezia. Somessa laulajaa on kutsuttu harhaiseksi, epäaidoksi ja naurettavaksi. Mistä oikein on kyse?

Tyttö Bronxista

Jennifer Lopez tunnetaan niin Googlen kuvahaun syntymyytistä kuin American Idol -tuomaristosta ja lukuisista radiohiteistä.

Yksi artistin tunnetuimmista kappaleista on Jenny from the Block, vuoden 2002 pop-hitti, joka kertoo Lopezin juurista Bronxissa New Yorkissa.

Kappaleen musiikkivideolla Lopez korostaa, ettei unohda koskaan nöyrää lapsuuttaan, vaikka pakeneekin paparazzeja luksusveneille poikaystävänsä Ben Affleckin kanssa.

Bronx-myytti on ollut osa Jennifer Lopezin uraa alusta alkaen. Artisti on kertonut lukuisissa haastatteluissa vaikeista lähtökohdistaan ja korostaa aina tilaisuuden tullen, että hän on tavallinen tyyppi New Yorkista.

Tällä kertaa yleisö tuntuu kuitenkin saaneensa tarpeekseen Lopezin tarinasta. Etenkin bronxilaiset ovat jakaneet tuntojaan Tiktokissa.

Yhdellä videolla Bronxista kotoisin oleva nainen vetoaa Lopeziin todeten, että ryysyistä rikkauksiin -tarina ei toimi enää. Sen sijaan Lopezin pitäisi olla tyytyväinen siihen, että hän on rikas.

Myös muiden Tiktok-käyttäjien mielestään Lopezin olisi korkea aika lopettaa Bronxin maineella ratsastaminen.

Alkuperäisen dokumenttiklipin kommenteissa toistuu ajatus siitä, että Lopez ei ole tehnyt entisen asuinalueensa hyväksi mitään, vaikka väittää muistavansa aina, mistä on kotoisin. Lopez on auttanut Bronxin naisia ja lapsia hyväntekeväisyyssäätiönsä kautta aiemmin ainakin vuonna 2014.

Ihmiset ovat myös syyttäneet Lopezia epäaitoudesta, kun hän on pyrkinyt esittämään mahdollisimman tavallista ihmistä, vaikka on miljoonia tienaava supertähti.

Aitouden ongelma

Juuri aitous on koitunut supertähden ongelmaksi. Los Angeles Timesin artikkelissa viestinnän apulaisprofessori Claire Sisco King toteaa, että Lopezin dokumentti vahingoittaa artistin pyrkimystä olla aito. Dokumentti vain paljastaa sen, kuinka iso osa Lopezin artistipersoonasta on tietoista brändin rakentamista, eli esittämistä.

– Julkkiksia ylistetään usein autenttisuudesta ja yleisölle tarjotusta intiimiydestä ja tuttavallisuudesta. Lopezin tapauksessa yleisö ei koe aitouteen vetoamista uskottavana hänen hurjan rikkautensa ja etuoikeutensa kontekstissa, Sisco King sanoo artikkelissa.

Professorin mukaan aitouden vaatimus on erityisen rankka naispuolisia julkkiksia kohtaan. Naisten on historiallisesti odotettu olevan sosiaalisia, tunteellisia ja hoivaavia ja jos nainen onkin liian söpö tai liian ärsyttävä, yleisö kääntyy herkästi häntä vastaan.

Vaatimukset ovat vielä kovemmat vähemmistöjä edustaville naisille, koska he edustavat samalla koko yhteisöään. Lopez on puertoricolaisten vanhempien lapsi ja puhuu paljon latinojen aseman edistämisestä.

Somevihan taustalla on siis ainakin osittain Jennifer Lopezin yritys olla yleisön silmissä aivan tavallinen tyyppi.

Toisaalta artistilla on takanaan myös monia muita kohuja. On väitetty ainakin, ettei Lopez laula itse kappaleitaan, vaan hänen levyillä kuullaan laulaja Ashantia ja muita artisteja, ja että Lopez on tosiasiassa todellinen diiva. Lopezista on tehty lukemattomia Tiktok-videoita, joilla kerrotaan kohtaamisista artistin kanssa ja arvioidaan laulajan todellista laulukykyä.

Dokumentin kanssa julkaistu uutuslevy ei myöskään ole saanut odotettua suosiota. Lopez on perunut levynjulkaisukiertueensa keikkoja kaikessa hiljaisuudessa. Syy on todennäköisesti huono lippumenekki, yhdysvaltalainen lehti Variety kertoi viime viikolla.

Jos haluat kuulla lisää Lopezin urasta ja häneen kohdistuneista kohuista, voit kuunnella Kohupodin uusimman jakson Yle Areenasta tai alta.

Juttua muokattu 12.38: Lisätty puuttuva sana jutun ensimmäiseen virkkeeseen.

Jaa.
Exit mobile version