Syyskuisena perjantaina vuonna 2016 tammelalainen, tuolloin 29-vuotias Johanna Lumme sai kaksi desiä verta ja jatkoajan elämään.
Hänelle tehtiin kantasolusiirto Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Se oli viimeinen mahdollisuus.
Kotona odottivat puoliso sekä 2- ja 5-vuotiaat lapset. Mielessä oli pelko kuolemasta.
Aiemmin sairastettu leukemia oli uusinut, pahimmassa muodossaan. Muita hoitoja ei ollut. Kantasolut tulivat nuorelta saksalaismieheltä. Muuta Lumme ei hänestä tiedä.
– Mietin luovuttajaa vieläkin ihan joka päivä, kun katson pientä poikaani, Lumme sanoo.
Vajaa vuosi siirron jälkeen Lumme pystyi palaamaan töihin. Pari vuotta myöhemmin hän sai vielä kolmannen lapsen.
– Ajattelen, että luovuttaja antoi kahdelle ihmiselle mahdollisuuden elää. Se oli vähän kuin ihme.
Viime vuonna mahdollisia luovuttajia liittyi Suomen kantasolurekisteriin ennätysmäärä eli 7 513 henkilöä. Tällä hetkellä kantasolurekisterissä on lähes 73 000 henkilöä.
Kantasoluhoitoa käytetään esimerkiksi vaikeiden leukemioiden ja veritautien hoitoon. Hoitoa annetaan TYKSissä, HUSin Meilahdessa sekä Uudessa lastensairaalassa.
Viime vuonna kantasoluja anonyymiltä luovuttajalta sai yli yhdeksänkymmentä potilasta. Noin kolmasosa näistä tuli kotimaasta.
Yhteensopiva pari
Kenen tahansa kantasoluja ei voi siirtää kelle tahansa, vaan luovuttajan ja saajan kudostyyppien pitää sopia yhteen mahdollisimman hyvin.
– Jokainen liittyjä saattaa olla jollekin potilaalle se ainoa mahdollisuus. Mukaan voi tulla taas joku uusi kudostyyppi, jollaista jokin potilas odottaa, Kantasolurekisterin osastonylilääkäri Tiina Linjama sanoo.
Myös nuoria luovuttajia kaivataan. Potilaan ennuste kantasolusiirron jälkeen on sitä parempi, mitä nuoremmalta luovuttajalta siirre on saatu.
Usein pelataan aikaa vastaan.
Kantasoluja luovutetaan aina tietylle vastaanottajalle
Rekisteriin liittyminen ei vielä tarkoita kantasolujen luovuttamista.
Luovuttaminen on edessä, jos tietyn potilaan ja rekisteriin liittyneen kudokset sopivat tarpeeksi hyvin eli tietty potilas tarvitsee tietynlaista siirrettä.
Usein sellainen löytyy muutamalta rekisterissä olevalta. Hoitava taho valitsee heistä parhaimman.
– Silloin mahdolliselle luovuttajalle soitetaan ja kysytään, haluaako hän luovuttaa, Linjama sanoo.
Valtaosa luovutuksista tehdään nykyään keräämällä kantasolut verenkierrosta, pieni osa nukutuksessa. Nukutuksessa solut otetaan luuytimestä, ja silloin saajana on useimmiten pieni lapsi.
Jos sopivaa kudostyyppiä ei löydy kotimaasta, sitä etsitään kaikista maailman kantasolurekistereistä. Hoito vaatiikin kansainvälistä yhteistyötä.
Jos sopiva siirre löytyy ulkomailta, useimmiten Veripalvelun oma kuriiri lähtee matkaan ja hakee sen. Siirteiden turvallisessa kuljettamisessa käytetään myös erityisiä kuriirifirmoja, etenkin jos siirre tulee Euroopan ulkopuolelta.
Luovutetut solut täytyy siirtää 72 tunnin sisällä.
Osa odottaa hoitoa, mutta sopivaa luovuttajaa ei löydy koko maailmasta
Aina sopivaa luovuttajaa ei löydy.
– Vaikka maailman rekistereissä on yli 40 miljoonaa jäsentä, tälläkin hetkellä noin 10 prosentille suomalaisista hoitoa tarvitsevista ei löydy sopivaa siirrettä koko maailmasta, Linjama sanoo.
Kudosten sopivuutta määrittää proteiiniryhmä nimeltä HLA. Erilaisia mahdollisia HLA-tekijöiden yhdistelmiä on valtava määrä, sillä HLA on ihmisen koko geeniperimän monimuotoisin alue.
Tarkemmin katsotaan viittä geeniä, joista kaikilla on yksi isältä ja yksi äidiltä peritty muoto. Jos kaikki kymmenen täsmäävät, on sopiva siirre löytynyt.
Linjama sanoo, että maailmalla tehdään myös enenevästi rekisterisiirtoja, joissa osa geeneistä ei vastaa toisiaan.
Kantasoluhoidon haasteena rankkuus ja käänteishyljintä
Kantasoluhoitoa käytetään silloin, kun mikään muu ei auta.
Hoidossa potilaan oma luuydin ja verituotanto tuhotaan. Tilalle tulevat luovutetut kantasolut. Ne alkavat muodostaa uutta verta sekä luovat potilaalle uuden immuunijärjestelmän. Samalla esimerkiksi veriryhmä voi vaihtua.
– Kantasoluhoitoon liittyvät riskit ovat niin isoja, että pohditaan hyvin tarkkaan, kelle sitä voi antaa, Linjama sanoo.
Esimerkiksi pohjalla oleva perussairaus tai korkea ikä voi olla este.
Riskejä on myös hoidon jälkeen.
Siirron alkuperäinen syy, kuten leukemia, voi uusia. Myös infektiot ovat vaarallisempia.
Iso ongelma on myös, että uusi immuunijärjestelmä voi ryhtyä hylkimään potilaan elimistöä ja hyökätä potilaan omia kudoksia vastaan. Tällöin puhutaan käänteishyljinnästä.
Käänteishyljintä tunnistetaan ja sitä osataan nykyään hoitaa aiempaa paremmin.
”Ei tässä muuten varmaan enää istuskeltaisi”
Hämeenlinnalainen Miro Törmänen, 30, sairastui viime vuonna ärhäkkään leukemiaan. Opiskelut HAMKissa ja työt jäivät tauolle. Hoidot eivät auttaneet toivotulla tavalla.
Edessä oli kantasoluhoito.
Sopiva luovuttaja löytyi lähes heti, ja kesällä Törmänen sai kutsun Meilahteen.
– Jännitti, mutta ei ollut vaihtoehtoa. Ei tässä muuten varmaan enää istuttaisi.
Hoidon jälkeen Törmäselle tuli käänteishyljintäoireita, mutta ne saatiin lääkkeillä kuriin.
Nyt Törmänen on paranemaan päin ja pystyy viettämään tavallista kotielämää. Tietokoneella syntyy uusia taideteoksia.
Vähän uskaltaa jo ajatella tulevaakin.
Kantasolujaan luovuttanuttakin hän joskus ajattelee. Sitä, miten pienestä hänenkin elämänsä oli kiinni.
– Olen tosi kiitollinen hänelle tietenkin, vaikka en nyt mitenkään joka päivä sitä mieti. On kuitenkin tosi hienoa, että hän oli viitsinyt liittyä kantasoluluovuttajaksi. Koska mitä enemmän siellä on väkeä, sitä todennäköisemmin löytyy potilaille sopivia luovuttajia.
