tiistai, 7 toukokuun

Kiinalaiset sähköautot ovat lyömässä läpi Euroopan markkinoilla.

BYD on Kiinan suurin sähköautojen valmistaja. Kuva: Markku Rantala / Yle

Kiinalaiset sähköautot valtaavat Euroopan markkinaa.

Viime vuonna lähes joka viides Euroopassa myyty sähköauto oli kiinalainen. Näin kertoo liikennealan etujärjestö Transport & Environment tiedotteessaan.

Tänä vuonna kiinalaisten sähköautojen markkinaosuuden uskotaan nousevan yli 25 prosenttiin. Se tarkoittaa, että pian joka neljäs Euroopassa ostettu sähköauto on kiinalainen.

Viime vuonna Ranskassa ja Espanjassa myydyistä täyssähköautoista joka kolmas oli Kiinassa valmistettu, sillä myös eurooppalaiset automerkit sekä Tesla valmistavat osan autoistaan Kiinassa.

Myös Kiinan omat sähköautomerkit ovat vallanneet markkinoita. Erityisesti BYD:n ja MG:n ennustetaan kasvattavan markkinaosuuttaan 20 prosenttiin vuoteen 2027 mennessä. BYD on Kiinan suurin sähköautojen valmistaja.

Eurooppalaiset valmistajat yrittävät pysyä mukana kilpailussa

Kiinalaisten sähköautojen vyöryminen Euroopan markkinoille on herättänyt myös huolta.

Euroopan komissio aloitti viime vuonna tutkinnan, jossa selvitettiin, tuoko Kiina autoja Eurooppaan keinotekoisen halvalla. Komission arvio oli, että kiinalaiset sähköautot ovat noin 20 prosenttia edullisempia kuin eurooppalaiset mallit.

Kiinan valtion tuet ovat EU:n mukaan vääristäneet kilpailua ja vahingoittaneet eurooppalaisia autonvalmistajia. EU onkin väläytellyt kiinalaisautoille tullimaksuja.

Kiinalainen MG sähköauto esittelyssä autoalan tapahtumassa. Merkki aloitti maahantuonnin Suomeen viime vuonna. Kuva: CHINE NOUVELLE/SIPA/Shutterstock/All Over Press

Euroopan autoteollisuutta on kritisoitu hitaudesta edullisten sähköautojen kehityksessä. Sen on uumoiltu antaneen kiinalaisille autonvalmistajille etumatkaa edullisempien sähköautojen kehittämisessä. Monet eurooppalaiset autonvalmistajat etenkin Saksassa ovat keskittyneet kalliimpiin automalleihin.

Ranskalaisista automerkeistä esimerkiksi Citroën on pyrkinyt haastamaan kiinalaisautoja. Merkki ilmoitti hiljattain tuovansa markkinoille edullisemman, alle 25 000 euron sähköautomallin.

Sähköautojen myynti Euroopassa kasvaa koko ajan. Viime vuonna täyssähköautoja myytiin Euroopassa noin kaksi miljoonaa kappaletta. Niistä joka viides oli koottu Kiinassa.

Euroopan suosituin täyssähköauto viime vuonna oli Teslan Model Y.

Jaa.
Exit mobile version