Puheenaihe
Viikon puheenaiheeksi nousivat tšekkilegenda Jaromir Jagrin paidanjäädytysseremoniat, jotka kestivät oikeastaan koko viikonlopun. Pittsburghissa ei todella tyydytty vain nostamaan numeroa 68 kattorakenteisiin, vaan tapahtumasta tehtiin koko viikonlopun kestävä show.
Jagr oli esillä joka käänteessä ja jopa harjoitteli joukkueen kanssa. Edelleen Tšekissä pelaajauraansa jatkavan Jagrin, 52, tuominen jäälle oli yksi kuluvan kauden parhaista hyvän mielen tarinoista. Hyvä mieli ylipäätään välittyi pitkienkin matkojen päähän viikonlopusta, joka oli viimeisin osoitus NHL:n upeista kyvyistä luoda tarinoita ja markkinoida tuotettaan.
– Sitä tämä viihdebisnes on. Tarinoita pitää luoda ja pelaajia arvostaa. Se vetoaa maksavaan yleisöön, asiantuntija Ismo Lehkonen hehkuttaa.
Etenkin Jagrin näkeminen jään tasolla sai monet nostalgian valtaan. Vuosituhannen taitteessa jopa ylivoimaiseen tyyliin liigaa ajoittain hallinnut Jagr on monelle jääkiekon ystävälle yli maarajojen tärkeä hahmo. Tarjolla oli myös mykistävää tilastofaktaa: Jagrin kanssa tai häntä vastaan on kaikista NHL:ssä koskaan pelanneista pelaajista pelannut peräti 38 prosenttia.
Lukema on valtava, kun huomioon otetaan NHL:n 107-vuotinen historia. Toki se kertoo myös paljon intohimoisesti lajiin suhtautuvan tšekkitaiturin uran pituudesta.
– Onhan Jagr ollut monille jääkiekkoihmisille sellainen mystinen hahmo, josta on ollut todella helppo pitää. Suomalaistenkin mieleen hän on aina ollut, koska hän on värikäs kaveri, joka teki maailman parhaassa sarjassa lähes tulkoon mitä lystää. Hieno hahmo, josta en ole oikeastaan vielä kenenkään kuullut sanovan mitään pahaa.
– Pelaajana hän pelasi vuosituhannen vaihteessa kuolleen jääkiekon aikakaudella painimolskijääkiekkoa ja silti pystyi alistamaan siellä isojakin poikia. Ja jos vielä mietitään, että hän ei olisi hypännyt pariksi vuodeksi KHL:ään, siinä jäi aika paljon pisteitä välistä. Mitkä ne tehot sitten olisivat, Lehkonen naurahtaa.
Kuka yllätti?
Floridan ei voi sanoa yllättäneen, mutta positiivisessa hengessä joukkue on esiin nostettava. Jopa suurimmaksi mestarisuosikiksi noussut Panthers jyrää vakuuttavalla tavalla itäisessä konferenssissa vailla sen suurempaa melua. Kahdenkymmenen edellisen ottelun saldo kirjataan mykistävän vakuuttavasti 15-3-2. Varsinaisella peliajalla joukkue on hävinnyt vain kaksi ottelua.
Mikä mahdollistaa jatkuvan loiston?
– He ovat kasanneet sellaisen jääkiekkojoukkueen, jolle sopii ihan mikä tahansa peli. Vastapuoli voi tuoda mitä tahansa, mutta tämä porukka ei kyykkää. Oli kyse viidakkojääkiekosta, vankilasäännöistä, ihan mistä tahansa, nuo vain innostuvat.
– Jos halutaan mennä päästä päähän kovaa, jos halutaan pelata aluejääkiekkoa, sekin sopii Floridalle. On todella hienoa seurata tätä. Jos viime kevään finaalien jälkeen Suomessa puhuttiin, että Paul Maurice on taktisesti jotenkin heikko valmentaja, niin morjes, Lehkonen hehkuttaa.
Hyvä joukkue tarvitsee tietenkin hyvät yksilöt ja niitä Floridassa riittää. Joukkue on löytänyt erinomaiset ketjukoostumukset, joissa on loistava dynamiikka.
Aleksander Barkovin ympärille rakentuu yksi lyömäase, Sam Bennettin ja Matthew Tkachukin ympärille toinen, ja kolmosketjusta löytyy Anton Lundellin ja Eetu Luostarisen kaltaisia erinomaisia kahden suunnan vetureita. Jos edellä mainittujen suomalaisten tuloskunto vielä kohenee kevättä kohden, Floridaa voi olla mahdoton pysäyttää.
– Barkov on itselleni se mieluisin seurattava, suurmestari ja shakinpelaaja. Hänestä voidaan puhua kaikenlaista, mutta hienointa on, miten hänelle ei merkitse pisteiden perässä juokseminen. Hänen ei tarvitse olla pistepörssin voittaja, mutta kun tullaan pelien voittamiseen, hän tunnistaa aika nopeasti, mitä hänen tarvitsee tehdä voittaakseen. llta toisensa jälkeen hän alistaa aivan perhanan kovia viisikoita.
– Kannattaa seurata, miten hän taktisesti laittaa nippuun toinen toistaan kovempia ketjuja tuolla, Lehkonen vinkkaa.
Floridan vahvuus näyttäisi olevan vahva epäitsekäs kollektiivi, jossa viihdebisnesliigan vastaisesti keskitytään omien tehojen perässä juoksemisen sijaan otteluiden voittamiseen.
Kuka petti?
Pittsburghin pudotuspelihaaveet ovat kaatumassa jo toisena vuonna peräjälkeen. Valtava yllätys se ei sitten kuitenkaan ole, mutta pettymyksenä voidaan pitää sitä, miten vähän tukea kapteeni Sidney Crosby muulta joukkueelta saa.
Lajihistorian kenties paras ja kokonaisvaltaisin yksilö pelaa henkilökohtaisesti jälleen huippukautta ja repii perässään kaikin voimin muuta joukkuetta, mutta yksin ei Crosbysta ole pingviinilaumaa kevään huipennukseen viemään. Missä ovat Jevgeni Malkin, Jeff Carter ja muut taustaviulujen soittajat tiukoissa paikoissa?
Pittsburgh on jo kahdeksan pisteen takamatkalla viimeiseen pudotuspelipaikkaan.
– Kun katsoo tuon joukkueen ikärakennetta, niin olisiko niin, että siellä on ihan oikeasti mailit täynnä. He eivät tunnu nyt pystyvän tekemään rytminmuutosta, jota nousu viivan päälle vaatisi, Lehkonen pohtii.
– Malkin on alkanut tulla itselleni jo hieman ärsyttäväksi pelaajaksi, koska hän ei syty. Hänestä on tullut hajuton ja mauton isoäijä, joka liikkuu siellä aika verkkaisesti. Carter hoitaa hommansa, mutta ei hänestä ole suuntaa enää näyttämään.
Suurin mysteeri Pittsburghin tapauksessa on ylivoimapeli. On uskomatonta, miten Crosbyn, Malkinin, Jake Guentzelin ja Erik Karlssonin johdolla joukkue pystyy pyörittämään alle 14-prosenttista ylivoimaa. Tämä on syönyt pudotuspelihaaveita valtavasti.
– Käsittämätön juttu. Tässä on nyt käynyt vähän samalla tavalla kuin aikanaan San Josessa, kun Karlsson meni sinne Brent Burnsin kaveriksi. Kaksi huipputason kiekollista puolustajaa ei saanut hommaa toimimaan. Nyt Kris Letangin kanssa tuntuu olevan sama homma. Enkä syytä Karlssonia, hyvin hän pelaa, mutta jokin dynamiikassa on muuttunut.
Viikon maali
Viikon maali on Quinton Byfieldin soolo keskiviikkoaamulta.
– Siinä on iso poika, jolla sopeutumien ja läpimurto on ottanut oman aikansa, mutta olen koko ajan ollut vakuuttunut, että hänestä tulee Los Angelesille vielä tärkeä palanen, toteaa Lehkonen.
Mitä seuraavaksi?
Arizonan kojoottilauma sai kaudelle positiivisen alun, mutta viimeinen kuukausi on romuttanut haaveet pudotuspeleistä. Eroa pudotuspeliviivaan on jo kymmenen pistettä. Sivuluisu on ollut melkoinen, sillä 11 edellisestä ottelusta joukkue ei ole voittanut yhtäkään. Varsinaisen peliajan tuolle puolen on pelejä saatu vietyä vain yksi.
Ylivoima on luokatonta, alivoima surkeaa, oma pää vuotaa lähes viiden päästetyn keskiarvolla ja niin edelleen. Alus on menossa pohjaan kesken kauden rumalla tavalla.
– Katson Arizonan pelejä paljon ja sanon silti, että tuo joukkue pelaa hyvää jääkiekkoa. Kyse ei ole siitä, että he pelaisivat huonoa peliä. Voittoseinälle he eivät kuitenkaan jostakin syystä millään pääse ja aina tuntuu, että viimeisessä erässä homma katkeaa joka kerta. Jostakin kumman syystä tuo joukkue ei saa edes yhtä peliä voitettua. Ehkä siinä on itseluottamuskin nyt syöty matkalla, pohtii asiantuntija Lehkonen.
Alkukauden yllättäjät ovat kadonneet kuvasta kokonaan eikä kärkiyksilöistä ole ollut kantamaan. Clayton Keller on tehnyt 11 edelliseen otteluun kolme osumaa, Matias Maccelli kaksi. Jason Zucker, Nick Schmaltz, Lawson Crouse menevät samaan nippuun. Arizona onkin viime kädessä kärjeltään todella tylppä joukkue, jos sitä vertaa läntisessä konferenssissa Vegasiin, Dallasiin, Coloradoon, Vancouveriin, Edmontoniin ja niin edelleen.
– Pitäisikö Kellerin tilalle miettiä kokonaisvaltaisempaa pelaajaa? Joskus raskaan kauden keskellä niitä voittoja pitää vain kyetä raastamaan. Tällaiseen peliin heillä ei ole laatua. Kun vertaa muiden joukkueen kärkipelaajia, niin pelaajat pystyvät kauden raskaassakin vaiheessa väkisin kääntämään pelejä, siellä otetaan joukkuetta reppuselkään, mutta Arizonalla sellaista ei ole, Lehkonen päättää.
