Ozempic ei auttanut Markku Turusta laihtumaan. Hänen painonsa nousi 11 kiloa neljässä vuodessa.Turunen sai ravitsemusohjausta vasta kesäkuussa 2026. Hän olisi tarvinnut lääkkeen lisäksi muutakin tukea.MOT:n…
Onnettomuudet sattuvat harvoin hyvällä säällä.Siksi kalsea tuuli ja kylmä sade ovat täydelliset olosuhteet Rajavartiolaitoksen öljyntorjuntaharjoitukseen.Porvoossa, Tolkkisten satamassa, meren äärelle tuodaan salaperäisiä kontteja.Niiden sisältä paljastuu uusi…
Suomalaistutkimuksessa saatiin uutta tietoa eläin- ja kasviproteiinien yhteydestä miesten veren testosteroiinipitoisuuteen.Tuore tutkimus…
Puoli vuotta maksansiirron jälkeen Jaakko Mansikkamäki, 35, viettää perheensä kanssa kesäpäivää Puuhamaan huvipuistossa.Tilanne on lähes päinvastainen kuin vielä joitakin kuukausia aiemmin. Mansikkamäki on palannut töihin ja jaksaa taas kotona ja lasten kanssa eri tavalla kuin sairausvuosina.Puoliso Tuula Hytti, 36, sanoo, että perheen elämä alkaa vähitellen tuntua normaalimmalta.Keskustelu palaa asiaan, josta he olivat vuosia eri mieltä. Olisiko Jaakko Mansikkamäen vakavasta sairaudesta pitänyt kertoa muille aiemmin?Lukuisat vakavasti sairastuneet joutuvat pohtimaan samoja kysymyksiä: kenelle sairaudesta haluaa kertoa ja kuinka paljon?Päätös koskee sairastuneen yksityisyyttä. Samalla sairaus vaikuttaa lähipiirin elämään.Mansikkamäen ja Hytin kokemuksessa juuri tästä syntyi jännite. Mansikkamäelle vaikeneminen toi suojaa. Hytti koki, että vaikeasta…
Kokouksen oli määrä päättyä perjantaina, mutta ympäristöministeri Sari Multalan (kok.) mukaan useita asioita oli vielä auki perjantaina iltapäivälläMaailman maat, Suomi mukaan lukien, eivät vieläkään toimi…
Minkeistä on tullut uhka lohikalakannoille Varkauden Ämmänkoskessa keskellä kaupunkia.Varkauden Ämmänkoskella pyydystetään minkkejä. Minkit uhkaavat ennallistettua lohikalakantaa.Minkit ovat jo tappaneet kirjolohia. Koskesta on löytynyt noin 30…
Maailmalla leviää väite, että Googlen hakkuut ajoivat susia Otanmäen taajamaan.Väite perustuu yhden asukkaan sitaattiin. Luken tiedoissa ei ole alueelta susihavaintoja tältä vuodelta.Luken tutkimusprofessori Otso Huitu…
Kullankaivajat lahjoittivat koneet Metsähallitukselle muistomerkeiksi, jotka kertovat alueella aiemmin harjoitetusta koneellisesta kullankaivusta.Koneellinen kullankaivu loppui Lemmenjoen kansallispuistossa Inarissa vuosia sitten, mutta alueelle jätetyistä vanhoista kaivinkoneista on…
Vielä syyskuussa Pohde esitti, että kahta suurinta palkkioluokkaa leikattaisiin 30 prosenttia nykyisestä. Lausuntokierroksen jälkeen esitystä muutettiin.Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (Pohde) on lieventämässä omaishoidon tuen palkkioihin suunniteltuja leikkauksia.Vielä syyskuussa Pohde esitti, että kahta suurinta palkkioluokkaa leikattaisiin 30 prosenttia nykyisestä ensi vuodesta lähtien.Syksyn lausuntokierroksen jälkeen leikkausesitys on 15 prosenttia. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi toisen palkkioluokan…
Keskustelu Palokin koskien kohtalosta Heinävedellä Pohjois-Karjalassa käy kiivaana. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen tavoitteena on purkaa Palokin voimalaitoksen pato, joka estää vaelluskalojen liikkumisen alueella.Kiistassa koskista on puhuttu luontoarvoista ja huoltovarmuudesta. Kosket herättävät voimakkaita tunteita myös paikallisten ihmisten keskuudessa. Kuulimme eri mieltä olevia ihmisiä Palokissa.Jotakin tilanteen herkkyydestä kertoo se, että haastateltavien…
Valtion tarjous ei näyttäisi kelpaavan sähköyhtiölle eikä suurimmalle osakkeenomistajalle.Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen luonnonsuojelun näkyvin kärkihanke on kaatumassa. Valtio haluaisi ostaa Heinäveden Palokin padon, purkaa sen ja edistää vaeltavien lohikalojen elämää.Hallitusohjelmaan jo vuonna 2023 kirjattu tavoite on kariutumassa, koska Palokin padon ja voimalaitoksen omistava Pohjois-Karjalan Sähkö ei Ylen saaminen tietojen…
Ennallistaminen pelastaa eliölajeja sukupuutolta ja sitoo ilmastopäästöjä.Maailmanlaajuinen tuhoutuneiden luontokohteiden ennallistaminen etenee, mutta tavoitteeseen nähden liian hitaasti, kertoo YK:n ympäristöohjelman Unepin raportti.YK:ssa sovittu tavoite on ennallistaa 10 miljoonaa neliökilometriä luontoa vuoteen 2030 mennessä. Alue vastaa noin 30-kertaisesti Suomen pinta-alaa.Tähän mennessä ennallistamista on tehty 2,5 miljoonalla neliökilometrillä.Ennallistaminen olisi tärkeää Unepin mukaan muun…
Uusi haitallinen vieraslaji mustapääetana leviää nopeasti Suomessa.Lappeenrannan Ruoholammessa asukkaat ovat keränneet pihoilta tuhansia etanoita. Ne tuhoavat viljelyksiä ja rajoittavat pihojen käyttöä.Etanan lima voi sisältää listeriabakteeria.…
The Lancetin raportin mukaan vuosina 2016–2023 kolme miljoonaa ihmistä kuoli helteistä johtuvista…
Kansallispuiston eteläosaan on valmistunut noin 12 kilometriä uutta retkeilyreittiä. Puistoon on rakennettu…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääRotavirusrokote ei rakenna laajaa laumasuojaa muulle väestölle, mutta sen merkitys lapselle itselleen kasvaa, kun virusta liikkuu paljon.Rotavirustartuntoja on kirjattu tänä vuonna lähes kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna.Tapauksia on ollut erityisesti iäkkäillä, ja osa on vaatinut sairaalahoitoa.THL:n mukaan lisääntynyt testaus selittää kasvua vain osittain. Virus ei ole aiempaa vaarallisempi.THL suosittelee lasten rokottamista, sillä tauti voi kuivattaa pienen lapsen vakavasti.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisteriin on kirjattu tänä vuonna selvästi enemmän rotavirustartuntoja kuin viime vuosina.Viime vuoteen verrattuna tapauksia on kertynyt jo lähes kolminkertainen määrä. Tilastoon päätyy THL:n mukaan kuitenkin vain pieni osa sairastuneista.Rotavirus aiheuttaa ripulia, oksentelua ja kuumetta. Se johtaa pienen lasten kohdalla herkästi sairaalahoitoon.Tartuntatautirekisteriin kirjatut tapaukset 20 viime vuoden aikana. *Vuoden 2026 tiedot on kirjattu 22.10. mennessä.. Viivakaavio näyttää, että rotavirustapaukset lähtivät rajuun laskuun 2000-luvun loppupuolella. Määrä pysyi melko tasaisena pitkään, kunnes kääntyi nousuun aivan viime vuosina.Rotavirustapaukset SuomessaTartuntatautirekisteriin kirjatut tapaukset 20 viime vuodenaikana. *Vuoden 2026 tiedot on kirjattu 22.10. mennessä.2 1901 3354262092781513591328219825321038095820062008201020122014201620182020202120222023202420252026*0100020003000Lähde: THLLaboratoriovarmennettuja tartuntoja on todettu aiempaa enemmän muun muassa Keski-, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Näillä alueilla vuonna 2023 syntyneiden lasten rotarokotuskattavuus on maan alhaisinta.Rokotekriittisyyden taustalla ovat THL:n ja alueen infektioylilääkärin mukaan muun muassa Ruotsista tulleet kriittiset vaikutteet, rokotteista leviävä virheellinen tieto sekä se, ettei nykyvanhemmilla ole omakohtaista kokemusta vakavista rokotustaudeista.Rokote lapselle aiempaakin…
Lieksan Reposuon rakenteet säilyvät, mutta vastuu siirtyy Metsähallituksen luontopalveluilta kaupungille.Yhä useampi retkeilykohde joko siirtyy Metsähallituksen luontopalveluilta kunnille tai lakkautuu kokonaan, kun luontopalvelujen säästöt toteutetaan käytännössä.Lieksassa Reposuon retkeilyreitti ja -rakenteet säilyvät, sillä Lieksan kaupunki ottaa niistä vastuun vuoden 2028 alusta. Sitä ennen Pankakosken taajaman tuntumassa olevalla alueella tehdään kunnostuksia.Reposuota kiertävällä Ketunlenkillä uusitaan ensi vuoden aikana pitkoksia, opasteita ja viittoja. Korjattavia pitkospuita on yli kolme kilometriä. Reitti linjataan samalla uudelleen reitin eteläosassa vanhan kaatopaikan kohdalla.Reposuon kiertävä Ketunlenkki on 12 kilometrin pituinen ja se on lieksalaisille tärkeä lähivirkistysalue. Lieksan keskusta on noin kymmenen kilometrin päässä.Lieksan kaupunki ja Metsähallitus maksavat 60 000–80 000 euroa…
Mies kuntoon -kampanja on osa suurempaa hyvinvointiprojektia. Tavoitteena on parantaa miesten elintapoja ja vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta.Varsinaissuomalaisten miesten elintavat ovat kansallisten vertailujen mukaan koko Suomen huonoimmat.Varsinais-Suomen hyvinvointialue pyrkii parantamaan miesten elintapoja käynnistämällä Mies kuntoon -kampanjan.Kampanja on osa suurempaa Varsinaista hyvinvointia -projektia. Mallia on otettu väestön elintapamuutoksiin keskittyneestä Pohjois-Karjala-projektista.– Projekti tulee kestämään vuoteen 2029 saakka. Aloitamme työikäisistä miehistä, jatkamme ensi vuonna työikäisten naisten kanssa ja 2029 mukaan tulevat lasten ja nuorten osio, kertoo kampanjakokonaisuudesta vastaava johtava asiantuntija Karoliina Luukkainen.Miehet valikoituivat ensimmäiseksi kohderyhmäksi siitä syystä, että tilastojen valossa varsinaissuomalaiset miehet ovat heikoimmassa kunnossa koko Suomessa.Elintavat ovat Luukkaisen mukaan kaikilla osa-alueilla huonot.Kampanjan keskiössä on…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääTutkija Aleksi Raudasoja ehdottaa laajojen rintasyöpäseulontojen karsimista. Hyöty on hänen mukaansa pieni ja epävarma.Seulonta voi johtaa vääriin syöpäepäilyihin, turhiin diagnooseihin ja tarpeettomiin hoitoihin.Rintasyöpäyhdistys vastustaa karsimista. Se haluaa laajentaa seulonnat 46–74-vuotiaisiin.Yhdistys kannattaa riskiperusteista mallia. Suuren riskin naiset tutkittaisiin muita useammin.Rintasyöpä on suomalaisten naisten ylivoimaisesti yleisin syöpä. Siihen sairastuu vuosittain reilut 5 000 naista ja noin 30 miestä.Suomessa 50–69-vuotiaat naiset kutsutaan röntgenillä tehtävään mammografiaan kahden vuoden välein. Seulonnoissa löydetään vuosittain noin 2 000 rintasyöpää.Tutkija Aleksi Raudasoja tietääkin sohaisevansa suomalaisen terveydenhoidon ylpeyden aiheeseen ehdottaessaan laajoista rintasyöpäseulonnoista luopumista.Raudasoja tutki erilaisten hoitojen vähähyötyisyyttä väitöskirjassaan. Sen mukaan hoidoista arviolta 20–30 prosenttia tuottaa vähän tai ei lainkaan terveyshyötyä.Rintasyöpäseulonnoista tutkimusnäyttö…
Ulkoluokka soveltuu eri ikäisille käyttäjille ja sitä voi käyttää myös kokoustilana.Vaasaan valmistuu kouluryhmien käyttöön ulkoluokka. Sitä rakennetaan parhaillaan Onkilahden luontopolun sisäpuolelle, kaupunki tiedottaa.Luokan keskelle rakennetaan kivipäällysteinen tasanne. Siellä on myös kivestä ja puusta valmistettuja istuimia. Aluetta muokataan luontoa säästäen. Esimerkiksi puita kaadetaan mahdollisimman vähän.Ulkoluokka on tarkoitettu eri ikäryhmille. Alueella voi tarkkailla luonnon lajistoa sen todellisessa ympäristössä. Luokka on jaettu kahteen osaan, joten sitä voi käyttää kaksi pienempää ryhmää samaan aikaan.Opetuskäytön lisäksi se toimii myös kokoustilana.Ulkoluokan olis tarkoitus olla valmis marraskuuhun mennessä. Alueella ei ole talvikunnossapitoa.
Valtaosa suomalaisista suhtautuu myönteisesti terveystietojen käyttöön tutkimuksessa sekä terveydenhuollon ja uusien hoitojen kehittämisessä.Asia selviää sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomaisen Findatan ja sosiaali- ja terveysministeriön teettämästä kyselystä.Vastaajista noin 80 prosenttia kertoi suhtautuvansa myönteisesti terveystietojen toissijaiseen käyttöön eli esimerkiksi tutkimuskäyttöön sekä biopankkien ja genomitiedon hyödyntämiseen.Aula Researchin toteuttamaan kyselyyn vastasi yli 2 000 Suomessa asuvaa ihmistä.
Helsinkiläiset ovat terveitä verrattuna muuhun maahan. Terveyserot kaupungin sisällä ovat kuitenkin suuret.Helsingin kaupunki kertoi tiistaina iloisia uutisia: asukkaat sairastavat yleisiä kansantauteja aiempaa vähemmän.Yleisimmät kansantaudit ovat vähentyneet Helsingissä peräti kymmenen prosenttia vuosien 2019 ja 2025 välisenä aikana.Muutosta selittää etenkin se, että sepelvaltimotauti ja verenpainetauti ovat vähentyneet.Tiedot perustuvat Kelan ja Tilastokeskuksen aineistoihin.Helsinki erottuu muusta maastaHelsinkiläiset ovat pitkään olleet tervettä porukkaa verrattuna muihin suomalaisiin.Viime vuonna yleisimpiä kansantauteja sairastettiin pääkaupungissa yli 20 prosenttia vähemmän kuin Suomessa keskimäärin.Myös sairastavuusindeksillä mitattuna helsinkiläiset ovat koko maan keskiarvoa terveempiä.Kun koko maan sairastavuutta merkitään luvulla 100, oli indeksiluku Helsingissä 84. Siinä on otettu huomioon väestön ikärakenne.Koko kaupunki ei voi…
Rintasyöpään sairastuu Suomessa vuosittain noin 5 000 naista. Amerikkalaistutkimus vahvistaa näyttöä terveellisen ruokavalion merkityksestä syövän ehkäisyssä.Runsaasti kasviksia ja vähän tai ei lainkaan lihaa syövät naiset näyttävät sairastuvan rintasyöpään harvemmin kuin muut.Tämä kävi ilmi yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin planetaarisen ruokavalion yhteyttä rintasyöpään.Planetaarinen ruokavalio tarkoittaa käytännössä kasvispainotteista ruokavaliota. Se sisältää pääosin kasviksia, hedelmiä, palkokasveja, täysjyväviljaa, kalaa ja pähkinöitä.Tutkimus hyödynsi kahta pitkäaikaista seurantatutkimusta, joihin osallistui yhteensä yli 160 000 naista.Naisten terveyttä selvittäneet seurantatutkimukset toteutettiin Yhdysvalloissa vuosina 1986–2018 ja 1991–2019. Niihin osallistuneilta kysyttiin neljän vuoden välein myös heidän ruokavaliostaan.Jopa 20 prosenttia vähemmän tiettyä rintasyöpääKahden seurantatutkimusten aineiston perusteella tehty tuore tutkimus paljasti, että pääosin planetaarista ruokavaliota noudattavat…
Poliisi määräsi Rengonharjulla liikkuneen karhun lopetettavaksi. Karhu palasi karkotusyrityksistä huolimatta pihoihin kerta toisensa jälkeen.11:11•Päivitetty 11:19Ilmajoella talojen pihoissa liikkunut uroskarhu on lopetettu. Poliisi määräsi täysikasvuisen karhun lopetettavaksi.– Karhua oli yritetty karkottaa alueelta useita kertoja, mutta se palasi toistuvasti takaisin, Pohjanmaan poliisi kertoo tiedotteessaan.Poliisi sai useita ilmoituksia Rengonkylän asutusalueella liikkuneesta karhusta.Karhu oli muun muassa tuhonnut alueella sijaitsevia mehiläispesiä. Alueella sijaitsee myös karjatila.Poliisin arvion mukaan karhu oli menettänyt luontaisen ihmisarkuutensa.– Koska toistuvat karkotusyritykset eivät tuottaneet tulosta, ja karhu jatkoi liikkumistaan asutuksen läheisyydessä, poliisi määräsi sen lopetettavaksi ampumalla.Karhu on kuljetettu Seinäjoelle Ruokaviraston tutkittavaksi.
Oikeuskansleri: STEA-avustusten uudet kriteerit olisi tullut valmistella paremmin | Uutisia lyhyesti
Kriteereistä saattoi oikeuskanslerin mukaan saada käsityksen, että jotkut järjestöt olisi suljettu avustusten ulkopuolelle jo ennen hakemusten arviointia.Oikeuskansleri Janne Salminen on antanut ratkaisun liittyen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin menettelyyn STEA-avustusten kriteereiden uudistamiseen.Ministeri Rydman esitti vuodelle 2027 uusia myöntökriteerejä terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen myönnettäville valtionavustuksille.Oikeuskanslerin mukaan kriteerien muotoilu oli ongelmallinen. Niistä saattoi saada käsityksen, että tietynlaiset järjestöt suljetaan automaattisesti avustusten ulkopuolelle jo ennen hakemusten arviointia.Ratkaisussaan oikeuskansleri kiinnittää ministeri Rydmanin sekä sosiaali- ja terveysministeriön huomiota valtionavustuksia koskevan lainsäädännön ja hallinnon oikeusperiaatteiden noudattamiseen.Oikeuskansleri toteaa, että vaikka ministerillä on toimivaltaa linjata avustusten myöntämisestä tarkemmin, avustuskriteerit eivät voi olla ristiriidassa lain tai asetusten kanssa.Rydmanin…
Viimeksi koronarajoitukset sekoittivat yhtyeen paluusuunnitelmat.Yli kaksikymmentä vuotta sitten telakalle siirtynyt Tehosekoitin tekee ensi kesällä paluuta festarilavoille.Lahdessa 1990-luvulla perustettu yhtye kertoo asiasta sosiaalisessa mediassa.Keikkakalenteri täydentyy yhtyeen mukaan vielä, mutta esimerkiksi Turussa kesäkuussa 2027 järjestettävä Kesärauha on vahvistanut Tehosekoittimen olevan osa artistikattausta.Tehosekoitin lopetti vuonna 2004, ja on sen jälkeen tehnyt vain yksittäisiä esiintymisiä.Yhtye teki kesällä 2009 muutaman keikan mittaisen jäähyväiskiertueen ja julkaisi kokoelmalevyn.Tehosekoitin kaavaili paluuta festareille jo kesällä 2020, mutta silloin voimassa olleet koronarajoitukset johtivat monien tapahtumien peruuntumiseen tai siirtymiseen.Yhtye oli alkuvuosinaan suosittu lähinnä punkpiireissä. Sen ensimmäisen levyn, Rock’n’Roll (1994) julkaisi yhtyeen silloinen jäsen Arska Tiainen perustamassaan Levy-yhtiössä. Myös Apulantaa julkaissut yhtiö…
Suomessa sattuu vuosittain tuhansia hirvi- ja riistaeläinkolareita. Uudenmaan lisäksi kolareita tulee runsaasti esimerkiksi Varsinais-Suomessa.Kevytmoottoripyörällä ajanut mies loukkaantui törmättyään valkohäntäkauriiseen Lohjalla maanantaiaamuna.Kuluneiden 24 tunnin aikana kolareita kirjattiin Länsi-Uudeltamaalta peräti 15, joista kahdeksan saman aamun aikana.Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario Markus Ramstedt kertoo, että lukemat ovat hyvin tavanomaisia syys- ja lokakuun taitteelle.– Syksyllä kolareita tulee kymmeniä joka viikko. Eniten hämärällä, aamuisin ja illasta.Ramstedtin mukaan ajovaloihin juoksee useimmiten valkohäntä- tai metsäkauris. Silloin henkilövahingot ovat harvinaisia, mutta autot kolhiintuvat, ja eläin jää törmäyksessä pahasti alakynteen.– On erittäin tärkeää soittaa aina hätänumeroon kolarin sattuessa. Siten varmistetaan myös eläimen tila, ja tarvittaessa jäljestetään ja lopetetaan kituva eläin, Ramstedt…
Ilmiölle on luonnollinen selitys, mutta sen laajuus yllätti myös erikoistutkija Jouni Lehtorannan.Helsingissä Vanhankaupunginlahdella aamulla liikkuneet hieraisivat silmiään, kun meri oli muuttunut vaahtoiseksi. Asiantuntijan mukaan asiaan on luonnollinen selitys.Kyse on maalta Vantaanjokeen ja sitä kautta mereen päätyvästä eloperäisestä aineksesta.– Loppusyksystä kasvukausi alkaa olla ohi. Silloin maaperässä on paljon hajoavaa eloperäistä ainesta, kuolevaa kasvistoa ja muuta. Loppuviikon runsaat sateet Etelä-Suomessa huuhtoivat tämä sadeveden mukana Vantaanjokeen, selittää erikoistutkija Jouni Lehtoranta Suomen ympäristökeskuksesta Sykestä.Vantaanjoki virtaa Vanhankaupunginkoskeen, jossa on usean metrin pudotus. Siellä eloperäistä ainesta sisältävä vesi vatkautuu voimakkaasti, jolloin se alkaa vaahdota.Laajuus yllätti tutkijanLehtoranta sanoo, että ilmiö vaatii usean tekijän osumista yhtä aikaa kohdalleen:…

