Ozempic ei auttanut Markku Turusta laihtumaan. Hänen painonsa nousi 11 kiloa neljässä vuodessa.Turunen sai ravitsemusohjausta vasta kesäkuussa 2026. Hän olisi tarvinnut lääkkeen lisäksi muutakin tukea.MOT:n…
Onnettomuudet sattuvat harvoin hyvällä säällä.Siksi kalsea tuuli ja kylmä sade ovat täydelliset olosuhteet Rajavartiolaitoksen öljyntorjuntaharjoitukseen.Porvoossa, Tolkkisten satamassa, meren äärelle tuodaan salaperäisiä kontteja.Niiden sisältä paljastuu uusi…
Suomalaistutkimuksessa saatiin uutta tietoa eläin- ja kasviproteiinien yhteydestä miesten veren testosteroiinipitoisuuteen.Tuore tutkimus…
Puoli vuotta maksansiirron jälkeen Jaakko Mansikkamäki, 35, viettää perheensä kanssa kesäpäivää Puuhamaan huvipuistossa.Tilanne on lähes päinvastainen kuin vielä joitakin kuukausia aiemmin. Mansikkamäki on palannut töihin ja jaksaa taas kotona ja lasten kanssa eri tavalla kuin sairausvuosina.Puoliso Tuula Hytti, 36, sanoo, että perheen elämä alkaa vähitellen tuntua normaalimmalta.Keskustelu palaa asiaan, josta he olivat vuosia eri mieltä. Olisiko Jaakko Mansikkamäen vakavasta sairaudesta pitänyt kertoa muille aiemmin?Lukuisat vakavasti sairastuneet joutuvat pohtimaan samoja kysymyksiä: kenelle sairaudesta haluaa kertoa ja kuinka paljon?Päätös koskee sairastuneen yksityisyyttä. Samalla sairaus vaikuttaa lähipiirin elämään.Mansikkamäen ja Hytin kokemuksessa juuri tästä syntyi jännite. Mansikkamäelle vaikeneminen toi suojaa. Hytti koki, että vaikeasta…
Kokouksen oli määrä päättyä perjantaina, mutta ympäristöministeri Sari Multalan (kok.) mukaan useita asioita oli vielä auki perjantaina iltapäivälläMaailman maat, Suomi mukaan lukien, eivät vieläkään toimi…
Minkeistä on tullut uhka lohikalakannoille Varkauden Ämmänkoskessa keskellä kaupunkia.Varkauden Ämmänkoskella pyydystetään minkkejä. Minkit uhkaavat ennallistettua lohikalakantaa.Minkit ovat jo tappaneet kirjolohia. Koskesta on löytynyt noin 30…
Maailmalla leviää väite, että Googlen hakkuut ajoivat susia Otanmäen taajamaan.Väite perustuu yhden asukkaan sitaattiin. Luken tiedoissa ei ole alueelta susihavaintoja tältä vuodelta.Luken tutkimusprofessori Otso Huitu…
Kullankaivajat lahjoittivat koneet Metsähallitukselle muistomerkeiksi, jotka kertovat alueella aiemmin harjoitetusta koneellisesta kullankaivusta.Koneellinen kullankaivu loppui Lemmenjoen kansallispuistossa Inarissa vuosia sitten, mutta alueelle jätetyistä vanhoista kaivinkoneista on…
Vielä syyskuussa Pohde esitti, että kahta suurinta palkkioluokkaa leikattaisiin 30 prosenttia nykyisestä. Lausuntokierroksen jälkeen esitystä muutettiin.Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (Pohde) on lieventämässä omaishoidon tuen palkkioihin suunniteltuja leikkauksia.Vielä syyskuussa Pohde esitti, että kahta suurinta palkkioluokkaa leikattaisiin 30 prosenttia nykyisestä ensi vuodesta lähtien.Syksyn lausuntokierroksen jälkeen leikkausesitys on 15 prosenttia. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi toisen palkkioluokan…
Keskustelu Palokin koskien kohtalosta Heinävedellä Pohjois-Karjalassa käy kiivaana. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen tavoitteena on purkaa Palokin voimalaitoksen pato, joka estää vaelluskalojen liikkumisen alueella.Kiistassa koskista on puhuttu luontoarvoista ja huoltovarmuudesta. Kosket herättävät voimakkaita tunteita myös paikallisten ihmisten keskuudessa. Kuulimme eri mieltä olevia ihmisiä Palokissa.Jotakin tilanteen herkkyydestä kertoo se, että haastateltavien…
Valtion tarjous ei näyttäisi kelpaavan sähköyhtiölle eikä suurimmalle osakkeenomistajalle.Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen luonnonsuojelun näkyvin kärkihanke on kaatumassa. Valtio haluaisi ostaa Heinäveden Palokin padon, purkaa sen ja edistää vaeltavien lohikalojen elämää.Hallitusohjelmaan jo vuonna 2023 kirjattu tavoite on kariutumassa, koska Palokin padon ja voimalaitoksen omistava Pohjois-Karjalan Sähkö ei Ylen saaminen tietojen…
Ennallistaminen pelastaa eliölajeja sukupuutolta ja sitoo ilmastopäästöjä.Maailmanlaajuinen tuhoutuneiden luontokohteiden ennallistaminen etenee, mutta tavoitteeseen nähden liian hitaasti, kertoo YK:n ympäristöohjelman Unepin raportti.YK:ssa sovittu tavoite on ennallistaa 10 miljoonaa neliökilometriä luontoa vuoteen 2030 mennessä. Alue vastaa noin 30-kertaisesti Suomen pinta-alaa.Tähän mennessä ennallistamista on tehty 2,5 miljoonalla neliökilometrillä.Ennallistaminen olisi tärkeää Unepin mukaan muun…
Uusi haitallinen vieraslaji mustapääetana leviää nopeasti Suomessa.Lappeenrannan Ruoholammessa asukkaat ovat keränneet pihoilta tuhansia etanoita. Ne tuhoavat viljelyksiä ja rajoittavat pihojen käyttöä.Etanan lima voi sisältää listeriabakteeria.…
The Lancetin raportin mukaan vuosina 2016–2023 kolme miljoonaa ihmistä kuoli helteistä johtuvista…
Kansallispuiston eteläosaan on valmistunut noin 12 kilometriä uutta retkeilyreittiä. Puistoon on rakennettu…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääRotavirusrokote ei rakenna laajaa laumasuojaa muulle väestölle, mutta sen merkitys lapselle itselleen kasvaa, kun virusta liikkuu paljon.Rotavirustartuntoja on kirjattu tänä vuonna lähes kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna.Tapauksia on ollut erityisesti iäkkäillä, ja osa on vaatinut sairaalahoitoa.THL:n mukaan lisääntynyt testaus selittää kasvua vain osittain. Virus ei ole aiempaa vaarallisempi.THL suosittelee lasten rokottamista, sillä tauti voi kuivattaa pienen lapsen vakavasti.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisteriin on kirjattu tänä vuonna selvästi enemmän rotavirustartuntoja kuin viime vuosina.Viime vuoteen verrattuna tapauksia on kertynyt jo lähes kolminkertainen määrä. Tilastoon päätyy THL:n mukaan kuitenkin vain pieni osa sairastuneista.Rotavirus aiheuttaa ripulia, oksentelua ja kuumetta. Se johtaa pienen lasten kohdalla herkästi sairaalahoitoon.Tartuntatautirekisteriin kirjatut tapaukset 20 viime vuoden aikana. *Vuoden 2026 tiedot on kirjattu 22.10. mennessä.. Viivakaavio näyttää, että rotavirustapaukset lähtivät rajuun laskuun 2000-luvun loppupuolella. Määrä pysyi melko tasaisena pitkään, kunnes kääntyi nousuun aivan viime vuosina.Rotavirustapaukset SuomessaTartuntatautirekisteriin kirjatut tapaukset 20 viime vuodenaikana. *Vuoden 2026 tiedot on kirjattu 22.10. mennessä.2 1901 3354262092781513591328219825321038095820062008201020122014201620182020202120222023202420252026*0100020003000Lähde: THLLaboratoriovarmennettuja tartuntoja on todettu aiempaa enemmän muun muassa Keski-, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Näillä alueilla vuonna 2023 syntyneiden lasten rotarokotuskattavuus on maan alhaisinta.Rokotekriittisyyden taustalla ovat THL:n ja alueen infektioylilääkärin mukaan muun muassa Ruotsista tulleet kriittiset vaikutteet, rokotteista leviävä virheellinen tieto sekä se, ettei nykyvanhemmilla ole omakohtaista kokemusta vakavista rokotustaudeista.Rokote lapselle aiempaakin…
Lieksan Reposuon rakenteet säilyvät, mutta vastuu siirtyy Metsähallituksen luontopalveluilta kaupungille.Yhä useampi retkeilykohde joko siirtyy Metsähallituksen luontopalveluilta kunnille tai lakkautuu kokonaan, kun luontopalvelujen säästöt toteutetaan käytännössä.Lieksassa Reposuon retkeilyreitti ja -rakenteet säilyvät, sillä Lieksan kaupunki ottaa niistä vastuun vuoden 2028 alusta. Sitä ennen Pankakosken taajaman tuntumassa olevalla alueella tehdään kunnostuksia.Reposuota kiertävällä Ketunlenkillä uusitaan ensi vuoden aikana pitkoksia, opasteita ja viittoja. Korjattavia pitkospuita on yli kolme kilometriä. Reitti linjataan samalla uudelleen reitin eteläosassa vanhan kaatopaikan kohdalla.Reposuon kiertävä Ketunlenkki on 12 kilometrin pituinen ja se on lieksalaisille tärkeä lähivirkistysalue. Lieksan keskusta on noin kymmenen kilometrin päässä.Lieksan kaupunki ja Metsähallitus maksavat 60 000–80 000 euroa…
Mies kuntoon -kampanja on osa suurempaa hyvinvointiprojektia. Tavoitteena on parantaa miesten elintapoja ja vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta.Varsinaissuomalaisten miesten elintavat ovat kansallisten vertailujen mukaan koko Suomen huonoimmat.Varsinais-Suomen hyvinvointialue pyrkii parantamaan miesten elintapoja käynnistämällä Mies kuntoon -kampanjan.Kampanja on osa suurempaa Varsinaista hyvinvointia -projektia. Mallia on otettu väestön elintapamuutoksiin keskittyneestä Pohjois-Karjala-projektista.– Projekti tulee kestämään vuoteen 2029 saakka. Aloitamme työikäisistä miehistä, jatkamme ensi vuonna työikäisten naisten kanssa ja 2029 mukaan tulevat lasten ja nuorten osio, kertoo kampanjakokonaisuudesta vastaava johtava asiantuntija Karoliina Luukkainen.Miehet valikoituivat ensimmäiseksi kohderyhmäksi siitä syystä, että tilastojen valossa varsinaissuomalaiset miehet ovat heikoimmassa kunnossa koko Suomessa.Elintavat ovat Luukkaisen mukaan kaikilla osa-alueilla huonot.Kampanjan keskiössä on…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääTamperelainen Thermidas tarjoaa lämpökuvausta Ukrainaan amputoitujen proteesien sovittamiseen.Lämpökamera paljastaa ihon lämpöerot. Se voi nopeuttaa sopivan proteesin löytymistä sekä ehkäistä haavoja.Lvivin Unbroken-sairaala harkitsee tekniikan käyttöä. Ivano-Frankivskin sairaala käyttää sitä jo.Kymmenettuhannet ukrainalaiset ovat menettäneet raajojaan Venäjän hyökkäyssodassa.Ukrainalainen Volodymyr Ovsiannikov, 50, on joutunut opettelemaan kävelyn elämässään kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla opettajana oli hänen äitinsä Vira, toisella kertaa sairaalan henkilöstö.Elokuussa 2023 venäläisten kranaatinheittimen kranaatti osui Ovsiannikovin juoksuhautaan Harkivin alueella Borovassa. Hän loukkaantui vakavasti.Lääkärit joutuivat amputoimaan Ovsiannikovilta jalan, käden ja toisen käden sormet. Myös toinen silmä vaurioitui.– Olin täysin vuodepotilaana, kunnes sairaalan kuntoutushoitajat opettivat minut kävelemään uudestaan.Ovsiannikovin kaltaisia raajansa menettäneitä sotilaita ja siviilejä on Ukrainassa…
Valvontaa tehdään, kun hirvenmetsästyskausi on vilkkaimmillaan ja metsästysseurojen toiminta aktiivisimmillaan.Hirvieläinten metsästyksen tehostettu valvonta on alkanut, ja se jatkuu 25. lokakuuta asti, kertoo Poliisihallitus.Valvontaa tehdään, kun hirvenmetsästyskausi on vilkkaimmillaan ja metsästysseurojen toiminta aktiivisimmillaan. Poliisilaitokset tekevät valvontaa yhteistyössä Metsähallituksen, Rajavartiolaitoksen ja Tullin kanssa.Hirvieläinten metsästyksessä käytetään järeitä aseita sekä tehokkaita patruunoita ja luoteja. Valvottavia asioita ovat muun muassa päihteettömyys, kyky toimia aseen kanssa sekä turvallisuusmääräysten noudattaminen.– Hirvenmetsästys on pääosin vastuullista toimintaa, mutta valvonnalla haluamme varmistaa, että turvallisuusmääräyksiä noudatetaan kaikissa tilanteissa. Metsällä liikkuu samanaikaisesti useita metsästäjiä, minkä vuoksi jokaisen on tunnettava vastuunsa ja käsiteltävä asetta erityisen huolellisesti, sanoo poliisitarkastaja Tuomo Korhonen tiedotteessa.
Turun yliopiston robottijärjestelmät pääsevät nyt ensimmäistä kertaa kenttäkokeisiin vesistötutkimuksessa.Kuusamon Oulankajoella testataan huipputeknologiaa jokiympäristön tutkimukseen. Turun yliopiston robotit ovat ensimmäistä kertaa vesistötutkimuksessa.Droonit, veneet ja robotit hyödyntävät tekoälyä. Mittaukset, jotka ennen veivät päivän, valmistuvat nyt minuuteissa.Tavoite on ennakoida, miten jokiympäristöt muuttuvat ilmastonmuutoksen myötä.Kuusamon Oulankajoen Jäkälämutkassa testataan huipputeknologiaa, joka kerää tietoa jokiympäristön muutoksista ennennäkemättömällä tarkkuudella ja nopeudella.Maisemassa pyörii erikoinen näky: laserkeilaavia drooneja leijuu ilmassa, itsestäänajavat veneet liikkuvat joessa ja maassa kulkevat robotit kartoittavat ympäristöä.Kyseessä ovat Turun yliopiston ja Maanmittauslaitoksen paikkatietokeskus FGI:n yhteiset kenttätyöt, jotka yhdistävät huipputeknologian ja pitkäaikaisen ympäristötutkimuksen.Turun yliopiston robottijärjestelmät pääsevät nyt ensimmäistä kertaa kenttäkokeisiin vesistötutkimuksessa.Kokeiden tavoitteena on testata uusia tekoäly- ja…
Sarjan tekijöiden mukaan rikoksiin liittyviltä henkilöiltä ei kysytty tekoälyn käytöstä.Uusi Pimeä puoli -sarja kuvittaa tekoälyllä oikeita suomalaisrikoksia. Sarja alkaa Ruudussa 2. lokakuuta.Dosentti Pauliina Tuomi varoittaa, että kuvitus voi hämärtää toden ja keksityn rajaa sekä etäännyttää uhreista.Warner Bros merkitsee tekoälykuvat eikä näytä kasvoja tai raakaa väkivaltaa. Asianosaisilta ei kysytty lupaa.Mitä tarkoittaa, kun tekoälyllä dramatisoidaan oikeita rikoksia televisio-ohjelmaa varten?Kysymys on ajankohtainen, sillä ensi viikolla alkaa uusi kotimainen true crime -sarja Pimeä puoli: Riku Rantala & Kale Puonti. Siinä tekoälyn avulla kuvitetaan kotimaisia rikoksia.Sarjassa toimittaja Riku Rantala ja entinen rikosylikonstaapeli Kale Puonti keskustelevat tunnetuista kotimaisista rikoksista 1970-luvulta aina viime vuosiin. Ohjelmassa näytetään tekoälyn…
Ylen testi osoitti, että etälääkärit määräävät chatissa monenlaisia reseptilääkkeitä jopa minuuteissa.Yle sai lääkkeitä muun muassa unettomuuteen, ahdistukseen ja migreenin hoitoon.Lääkäriliitto ei määräisi osaa lääkkeistä ilman potilaan kunnollista tutkimista ja taustojen selvittämistä.Etälääkäriyritykset pitävät chattia sopivana selviin tapauksiin. Yritykset eivät rikkoneet lääkeohjeistuksia Ylen testissä.Etänä toimivat lääkäriyritykset ovat valmiita kirjoittamaan monenlaisia lääkereseptejä chat-viestinvaihdon perusteella.Asia käy ilmi testissä, jossa Yle kokeili, millaisia reseptilääkkeitä pelkästään nettialustoilla toimivat lääkäriyritykset kirjoittavat tuntematta potilasta etukäteen.Yle sai viestein reseptin muun muassa unettomuuden ja ahdistuksen hoitoon sekä lihasrelaksantteja ja antibiootit.Reseptien saamiseen riitti lyhimmillään muutamien minuuttien viestittely lääkärin kanssa.Reseptejä pyytäneillä toimituksen testihenkilöillä ei ollut aiempaa historiaa lääkäriyritysten asiakkaina. Todellista tarvetta lääkkeille…
Prahan eläintarhaan on syntynyt gepardinpentuja pitkän, kahdeksan vuoden tauon jälkeen.Prahan eläintarhan viisi gepardinpentua voivat nyt hyvin vaikean alun jälkeen.Kesäkuussa syntyneet pennut selvisivät rajuista myrskyistä ja emonsa suolistotulehduksesta.Eläintarha tietää vasta vuoden kuluessa, selviävätkö pennut kriittisestä alkuvaiheesta.Pennut ovat tärkeitä kasvatusohjelmille. Luonnossa elää enää noin 7 000 gepardia.Prahan eläintarha Tšekissä näyttää selvinneen lähes mahdottomalta tuntuneessa haasteessa. Kesällä eläintarhaan syntyneet gepardinpennut voivat hyvin monista vastoinkäymisistä huolimatta.Prahan eläintarhassa syntyneen viiden gepardinpennun oli selvittävä pian syntymänsä jälkeen rajuilmasta ja emonsa sairastumisesta.Neljällä uroksella ja yhdellä naaraalla on ollut vaikeaa alusta asti.Seitsemänvuotias Daenerys-emo synnytti pennut 18. kesäkuuta ulkotarhassa, ja pian sen jälkeen Prahaan iski rajuja myrskyjä.Kokemattomuudestaan huolimatta Daenerys huolehti…
Puolue julkisti lauantaina eduskuntaryhmän linjaamat reunaehtonsa datakeskushankkeille Suomessa.11:06•Päivitetty 11:11Vihreät vaatii, että datakeskusbuumi otetaan yhteiskunnan kontrolliin ja hankkeet tehdään ekologisesti kestävästi.Puolueen varapuheenjohtaja Jenni Pitko esitteli lauantaina puoluevaltuustolle eduskuntaryhmän linjaamat reunaehdot datakeskushankkeille Suomessa.Pitko kuvailee tiedotteessa Suomen olevan juuri nyt datakeskusten villi länsi.– Hankkeet etenevät sattumanvaraisesti sen mukaan, kuka ehtii ensin, eikä niiden arvioimiseksi ole saatavilla avointa tietoa, Pitko sanoo.Vihreiden puoluevaltuusto kokoontuu tänä viikonloppuna Oulussa.Ekologinen kompensaatio pakolliseksiReunaehdoissaan puolue vaatii muun muassa kansallista suunnitelmaa datakeskusrakentamiselle, luonnon asettamista etusijalle sekä verotuloja Suomeen veroparatiisien sijaan. Vihreiden mukaan datakeskusrakentamisen hyödyt eivät saa mennä muutamalle suuryhtiölle ja haitat jäädä suomalaisten sekä suomalaisen luonnon maksettavaksi.Vihreät vaatii myös velvoittavaa ekologista…
Metsäpaloja on raportoitu myös viiden gibbonilajin elinympäristöissä Sumatralla ja Borneolla.Indonesian Borneon saaren sademetsissä riehuvat maastopalot uhkaavat äärimmäisen uhanalaista borneonorankia, kertoo Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN.Indonesiassa on taisteltu tulipaloja vastaan viikkoja eri puolilla Borneota ja Sumatraa. Paloista on syntynyt tukahduttavaa savusumua saarille ja naapurimaihin Malesiaan ja Singaporeen.Borneon saari on jaettu Indonesian, Malesian ja Brunein kesken. Saarella asuu lukuisia muitakin uhanalaisia lajeja ja sen rikkaat trooppiset metsät ovat Maailman luonnonsuojeluliiton WWF:n mukaan koti noin kuudelle prosentille maailman kaikista tunnetuista lajeista.Alkuviikkoon mennessä Indonesiassa oli pelastettu 100 eläintä, mukaan lukien 53 orankia, maan metsäministeriön tiedottaja kertoi.IUCN:n mukaan metsäpalot roihuavat tällä hetkellä elinympäristöissä, joissa on 52 prosenttia…
Plastic Surgery Centerin toimitusjohtajaa ja vastuulääkäriä Karl Johan Svedjeholmia oli vaikea saada paikalle, kun viranomaiset tekivät yllätyskäynnin.LVV keskeytti Plastic Surgery Centerin terveyspalvelut Helsingin Aleksanterinkadulla vakavien puutteiden vuoksi.Somevaikuttaja Olivia Oras kuoli 3. syyskuuta menetettyään tajuntansa klinikalla ennen kauneusleikkausta.Tarkastajat löysivät puutteita muun muassa elvytysvälineistä, hygieniasta ja lääketurvallisuudesta.Vastuulääkäri Karl Johan Svedjeholm kiisti laiminlyönnit. LVV piti hänen selityksiään enimmäkseen epäuskottavina.Sosiaalisen median vaikuttajan Olivia Oraksen, 27, kuolemaan liitetyn kauneusklinikan toimitusjohtaja ja vastuulääkäri väisteli vastuuta ja kiisti klinikkansa puutteet, kun viranomaiset tekivät yllätystarkastuksen klinikalle.Tiedot käyvät ilmi Lupa- ja valvontaviraston (LVV) tarkastuskertomuksesta ja klinikan terveyspalveluiden tuottamisen keskeyttämistä koskevasta päätöksestä.LVV on määrännyt terveydenhuollon palvelutoiminnan keskeytettäväksi Plastic Surgery Centerin…
Ihminen on ärhäkkä eläin puolustamaan reviiriään. Määrittelemme helposti muut reviirillemme tulijat hävitettäviksi haittaeläimiksi, Rönkä kirjoittaa.Luonnon- ja eläinsuojelijan silmin vuosi on ollut surullinen. Heti alkuvuodesta aloitettiin erittäin uhanalaisen suden kiintiömetsästys, jolle suunnitellaan jatkoa ensi talveksi. Luonnonsuojelulailla rauhoitettujen valkoposkihanhien ja merimetsojen suojametsästys alkoi syyskuun alussa.Pari viikkoa myöhemmin astui voimaan valtioneuvoston asetus koko Suomea koskevasta uhanalaisuudeltaan silmälläpidettävän karhun kiintiömetsästyksestä. Sikarutto leviää Kaakkois-Suomessa, ja maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on puolittaa villisikakantamme.Pidämme tiukasti kiinni reviiristämme: kotipihasta, mökkirannasta, marjametsästä… Lisää voi olla luvassa. Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö mahdollistaa myös ilveksen kannanhoidollisen kiintiömetsästyksen. Äskettäin on esitetty ajatus kurkien suojametsästämisestä valkoposkihanhien tapaan. Keskustelua on käyty myös kansallislintumme laulujoutsenen…

